Musta tie saa kasvonsa

Olin ehtinyt kirjoittaa jo useamman käsikirjoitusversion, kun helmikuussa 2009 avautui haku Tarinaputkeen. Valitsijaraatiin kuuluivat fiktion puolella Anja Kolehmaisen lisäksi Tapio Piirainen, joka muistetaan parhaiten elokuvistaan Poliisin Poika (1998), Raid (2003) ja Bodomin Legenda (2006) jotka hän on ohjannut ja käsikirjoittanut. Dokumenttielokuvia oli valitsemassa pitkänlinjan dokumenttielokuvaohjaajat Jouni Hiltunen ja Jouko Aaltonen.

Ehdolla oli 28 hanketta joista 15 oli fiktioita ja loput 13 dokumentteja. Tarinaputkeen valittiin lopulta yhdeksän hanketta, 5 dokumenttia ja 4 fiktiota joiden joukossa omakin käsikirjoitukseni oli. Olin iloinen ja yllättynyt, sillä valinta oli varmistanut pääsyni tehostettuun käsikirjoitustyöpajaan, loppuvuoden tarinamarkkinoille rahoittajien eteen sekä rahallisen palkkion tekemästäni työstä.

Käsikirjoitus ilman kasvoja

Seuraavaksi oli ryhdyttävä miettimään miten löytäisin elokuvalleni tuottajan. Tuntemattomana tekijänä olisi hyödyllistä löytää kokenut tuottaja, mutta asiaan liittyi eräs ongelma. Uraansa vasta aloittelevan käsikirjoittajan on vaikea lähestyä ohjaajia, tuottajia ja rahoittajia, jos käsikirjoitukselta puuttuu kasvot. Tarkoitan tällä että tuotantoyhtiöt, televisiokanavat ja Säätiöt vastaanottavat koko ajan uusia käsikirjoituksia, joihin heidän pitäisi löytää aikaa tutustua. Kun teksti tulee kokeneelta tekijältä, sillä on parempi mahdollisuus päätyä pinon päällimmäiseksi kuin tuntemattoman tekijän. Toinen pulmallinen asia oli Lapin tuottaja tilanne: fiktioelokuvia tuottavia yhtiöitä ei juuri ollut.

Ensimmäisen tuottaja joka luki käsikirjoitukseni, oli Cine Works OY:n tuottaja/Kuvaaja Petri Rossi jonka tapasin Torniossa huhtikuun alussa 2009. Tapaamisen oli alustanut ja järjestänyt opettajani Kemi-Tornion Ammattikorkeakoulusta, joka oli myös välittänyt käsikirjoituksen Petrille. Keskustelumme aikana huomasin käytännön tasolla teorian jonka esittelin edellisessä kappaleessa. Vaistosin että Petrillä oli ollut vaikeuksia suhtautua käsikirjoitukseen, kun hän oli lukenut sen tietämättä minusta tai tekemisistäni mitään. Mutta palaverin aikana, kun käsikirjoitus sai kasvot ja persoonan se heräsi henkiin ihan eri tavalla. Pääsin kertomaan itsestäni ja miksi kirjoitan juuri tällaista tarinaa, keskustelimme rakenteesta ja henkilöistä, dramaturgiasta ja siitä mihin suuntaan käsikirjoitusta hänen mielestään pitäisi kehittää. Tapaaminen ei lopulta johtanut yhteistyöhön tämän hankkeen kohdalla, mutta ovet jäivät auki tulevaisuuden varalta – lisäksi nyt tiesin, kuinka käsikirjoituksia tarjotaan ja miten niistä puhutaan.