Musta tie oli saanut uuden muotonsa. Käsikirjoitusta kaupattiin nyt puolituntisena, vaikka tiivistämiseen ei heti siirryttykään ilman suuria tunteenpurkauksia. Minä olin ollut aluksi ajatusta vastaan, samoin Anja. Neuvoa oli kysytty Jukka Asikaiselta ja jopa televisiokanavan vaihtoa mietittiin YLE TV 1:stä – YLE TV 2:seen, jotta pidemmän 50 – minuuttisen tarinan saisi säilyttää. Lopulta lyhyemmän muodon kehittely oli yllättäen ollut virkistävä ja mielenkiintoinen kokemus. Yllättävää oli se että vaikka aluksi olin epäillyt lyhentämisen vahingoittavan sisältöä, niin ei ollut tapahtunut. Tiivistäminen oli pakottanut tehokkaaseen ja taloudellisesti luovaan ajatteluun, mikä käytännössä tarkoitti että jokaisen kohtauksen merkitys ja paikka käsikirjoituksessa mietittiin uudelleen.
Seuraavat haasteet liittyivät oikean tuottajan löytymiseen. Keskusteluita oli jo käyty paikallisten tuottajien kanssa, ja jotkut tuotantoyhtiöt olivat ilmaisseet kiinnostuksensa. Rahoittajien mielestä aihe oli niin vaikea että se kaipasi tuottajakseen taitavaa käsikirjoituksen kehittelijää. Sari Volanen oli oma-aloitteisesti antanut käsikirjoituksen tuottaja Kaarle Aholle (Making Movies OY), jota pidettiin pätevänä käsikirjoitusten kehittelijänä. Kaarle oli itsekin käsikirjoittanut paljon ja heidän yhtiöllään oli vankka kokemus elokuvien tuottamisesta.
Making Movies on vuonna 1996 toimintansa aloittanut helsinkiläinen elokuva- ja tv-tuotantoyhtiö. Yhtiön perustajat ja osakkeenomistajat ovat Kai Nordberg ja Kaarle Aho. Vuodesta 1996 lähtien Making Movies Oy on tuottanut yli 70 dokumentti- ja lyhytelokuvaa ja kaksi pitkää näytelmäelokuvaa. Yhtiön tuottamia elokuvia on esitetty yli 50 maassa. (http://www.mamo.fi/fi/etusivu/)
Toukokuun alkupuolella Kaarle soittikin minulle pari viikkoa sen jälkeen kun oli saanut Sarilta käsikirjoituksen ja kertoi lukukokemuksen olleen positiivinen yllätys. Hän piti hanketta kiinnostavana ja ilmoitti että heidän yhtiössään olisi tällä hetkellä tilaa lyhytelokuvan kehittelylle. Hän oli jo valmiiksi tietoinen hankkeen nykytilasta, vaiheista Yleisradiolla sekä muista taustoista. Kaarle oli alun perin lukenut pidemmän version ja tiedusteli olinko aikonut lyhentää tarinaa puoleen tuntiin. Kerroin että olin jo tehnyt niin ja Kaarle oli kiinnostunut lukemaan myös lyhyemmän version.
Kevään aikana olimme yhteydessä muutamaan otteeseen ja tiedustelin myös Kaarlen arviota siitä olisiko elokuvaa mahdollista saada tuotantoon jo syksyksi. Kaarle oli ollut yhteydessä rahoittajiin ja he suhtautuivat kuulemma hankkeeseeni myönteisesti. Toisaalta Säätiön rahat olivat yleensä tähän aikaan vuodesta jo hupenemaan päin ja Yleisradion rahoittaja oli sairaslomalla, eikä siellä tehty päätöksiä. Lisäksi Suomen Elokuvasäätiöön oli syksyllä tulossa uusi tuotantoneuvoja, joka vastaisi tulevaisuudessa pelkästään lyhyestä fiktiosta. Miia Haavisto, joka tunsi jo ennalta projektini, oli siis jättämässä fiktiopäätökset ja rahoittaisi jatkossa vain dokumentteja. Syksyn kohtaloa oli siis hankalaa ennustaa. Suunnitelmamme oli seuraava. Kirjoittaisin käsikirjoittajan näkökulmasta työsuunnitelman tekstin jatkokehittelystä ja Kaarle lupasi tukea ajatuksiani omalla saatekirjeellään. Lähettäisimme paketin vielä rahoittajille ja palaisimme asiaan heti kesälomien jälkeen.
tiistai 26. lokakuuta 2010
maanantai 11. lokakuuta 2010
Musta tie: "Kehittelyhelvetissä" saattaa ahdistaa
Tarinamarkkinoilla elokuvaideaa myydessäni en olisi uskonut että tarinaa kehitellään sen jälkeen vielä näinkin rajusti. Olin ollut yhteydessä Yleisradioon, Suomen elokuvasäätiöön ja dramaturgiini. Tuottajia, näyttelijöitä, kavereitani ja opiskelijakollegoitani oli lukenut käsikirjoituksen ja sanonut siitä sanottavansa. Olin tilanteessa, mitä elokuva alalla nykyään kutsutaan kehittelyhelvetiksi. Palautetta ja näkemyksiä tulee niin paljon, että käsikirjoittaja on vaarassa sortua ylikirjoittamiseen. Olin tehnyt kovasti töitä käsikirjoituksen kanssa tiiviissä yhteistyössä Anjan kanssa, mutta kirjoittaminen ei tuntunut nyt luontevalta. Anja yritti tapansa mukaan olla kannustava, mutta rivien välistä saatoin lukea että käsikirjoitus ei välttämättä ole nyt menossa oikeaan suuntaan. Olin lukossa ja ahdistunut, mitkään ratkaisut eivät enää tuntuneet toistaan paremmilta ja epävarmuus valtasi mieleni.
Sitten Yleisradiosta tuli puhelu ja sain vastauksen yhteen polttavimmista kysymyksistä. Sari Volanen ja Leena Kemppi olivat muodostaneet yhteisen mielipiteen käsikirjoituksestani. Voisin unohtaa Kotikatsomon ”slotin” ja pidemmän muodon, elokuvasta pitäisi kirjoittaa lyhyempi 30 – minuutin versio. Kysyin Yleisradiosta nyt suoraan heidän kantaansa siihen, milloin elokuva olisi aikataulullisesti mahdollista toteuttaa. Vastaus oli yhtä suora. Tuotanto on vielä kaukana. Samaan aikaan media uutisoi Yleisradion heikosta tilanteesta, jonka mukaan YLE oli joutunut tekemään erillispäätöksiä osallistumisesta elokuvatuotantoihin. YLEn rahoituspäätökset olivat olleet jäissä, kun yhtiön omasta rahoituksesta ei ollut selvyyttä. Yleisradio ei ollut puoleen vuoteen voinut tehdä rahoituspäätöksiä normaaliin tapaan. Syy oli siinä, että koko yhtiön tulevaisuuden rahoituksen tasosta ei ollut vielä selvyyttä. Haaveet elokuvan kuvaamisesta syksyllä 2010 alkoivat näyttää yhä epävarmemmilta.
Seuraavana yönä en juuri nukkunut. Mieleni työskenteli käsikirjoituksen parissa. Mietin oliko Volasen ja Kempin ideoissa perää ja millainen tarinasta tulisi, jos sitä muokkaisi heidän ehdotustensa mukaan. Olinko tullut jo niin sokeaksi että en nähnyt kokonaisuutta ja sitä; oliko se toimiva? Ja mikä oli se tarina jonka oikeastaan halusin kertoa? Pääni oli ihan sekaisin. Olin nähnyt käsikirjoitukseni jo tuotantovalmiina, joten uusien radikaalienkin näkökulmien hyväksyminen tuntui aluksi vaikealta. Rahoittajia ja heidän näkemyksiään on kuitenkin kuunneltava, sillä ne ovat arvokkaita. Eivät he ole asemassaan sattumalta. Tekijän on kuitenkin huolehdittava, että kokonaisuus pysyy kasassa.
Istuessani aamukahvilla mietin edelleen käsikirjoitukseni sisältöä. Minulle nyt valkeni mitä Sari Volanen oli palautteellaan tarkoittanut. Tarinan kokonaisuus selkeni minulle. Näin käsikirjoituksen sisällön jälleen ulkopuolelta. Tämä oivallus tuntui virkistävältä ja vapautti energiaa. Päiväpostin mukana saapui piristysruiske. Suomen elokuvasäätiö oli myöntänyt minulle käsikirjoitus tuen. Myöntävä päätös vapautti myös energiaa kirjoittamiseen ja sain seuraavan version valmiiksi jo samana iltana.
Sitten Yleisradiosta tuli puhelu ja sain vastauksen yhteen polttavimmista kysymyksistä. Sari Volanen ja Leena Kemppi olivat muodostaneet yhteisen mielipiteen käsikirjoituksestani. Voisin unohtaa Kotikatsomon ”slotin” ja pidemmän muodon, elokuvasta pitäisi kirjoittaa lyhyempi 30 – minuutin versio. Kysyin Yleisradiosta nyt suoraan heidän kantaansa siihen, milloin elokuva olisi aikataulullisesti mahdollista toteuttaa. Vastaus oli yhtä suora. Tuotanto on vielä kaukana. Samaan aikaan media uutisoi Yleisradion heikosta tilanteesta, jonka mukaan YLE oli joutunut tekemään erillispäätöksiä osallistumisesta elokuvatuotantoihin. YLEn rahoituspäätökset olivat olleet jäissä, kun yhtiön omasta rahoituksesta ei ollut selvyyttä. Yleisradio ei ollut puoleen vuoteen voinut tehdä rahoituspäätöksiä normaaliin tapaan. Syy oli siinä, että koko yhtiön tulevaisuuden rahoituksen tasosta ei ollut vielä selvyyttä. Haaveet elokuvan kuvaamisesta syksyllä 2010 alkoivat näyttää yhä epävarmemmilta.
Seuraavana yönä en juuri nukkunut. Mieleni työskenteli käsikirjoituksen parissa. Mietin oliko Volasen ja Kempin ideoissa perää ja millainen tarinasta tulisi, jos sitä muokkaisi heidän ehdotustensa mukaan. Olinko tullut jo niin sokeaksi että en nähnyt kokonaisuutta ja sitä; oliko se toimiva? Ja mikä oli se tarina jonka oikeastaan halusin kertoa? Pääni oli ihan sekaisin. Olin nähnyt käsikirjoitukseni jo tuotantovalmiina, joten uusien radikaalienkin näkökulmien hyväksyminen tuntui aluksi vaikealta. Rahoittajia ja heidän näkemyksiään on kuitenkin kuunneltava, sillä ne ovat arvokkaita. Eivät he ole asemassaan sattumalta. Tekijän on kuitenkin huolehdittava, että kokonaisuus pysyy kasassa.
Istuessani aamukahvilla mietin edelleen käsikirjoitukseni sisältöä. Minulle nyt valkeni mitä Sari Volanen oli palautteellaan tarkoittanut. Tarinan kokonaisuus selkeni minulle. Näin käsikirjoituksen sisällön jälleen ulkopuolelta. Tämä oivallus tuntui virkistävältä ja vapautti energiaa. Päiväpostin mukana saapui piristysruiske. Suomen elokuvasäätiö oli myöntänyt minulle käsikirjoitus tuen. Myöntävä päätös vapautti myös energiaa kirjoittamiseen ja sain seuraavan version valmiiksi jo samana iltana.
tiistai 5. lokakuuta 2010
KILK KALK - k a i k u j a
LAPIN LISÄN KÄSIKIRJOITUSTAKOMOSTA
Torstaina 30.9.10 riensimme ”reippahasti lietsomaan” maailman suurimman saunan katveeseen Haaparannalle Cape Eastin kokoustiloihin. Aamu oli syyskirpeä ja aurinkoinen, mieltä kohottava.
Tuottajat Iikka Vehkalahti (YLE) ja Kaarle Aho (Making Movies) pyörittelivät ensimmäisenä pajapäivänä ahjossa aihetta ”Tekijältä vastaanottajalle – elokuvan tuottamisesta ja esittämisestä”. Lapin Lisän omat dramaturgit Anja Kolehmainen ja Jouni Hiltunen hoitivat osaltaan intensiivisen keskustelun palkeita. Millaisia kipinöitä jäikään heidän hehkutuksistaan mieleen?
TUOTTAJA JA OHJAAJA AISAPAREINA
Tuottajien puheenvuoroissa meille valotettiin mm. tuottajan ja ohjaajan suhdetta. Tuottajan ja ohjaajan välillä on jatkuva sisäänrakennettu konflikti. Mutta eivätkö ristiriitatilanteet voi olla myös hedelmällisiä? Vai aiheuttavatko ne frustraatioita? Pitäisi olla riittävän kova. Mutta miten ensikertalainen pärjää väännön ilmapiirissä? Onko oltava valmis niskalenkkeihin?
Hyvä tuottaja ei kuitenkaan suutu, vaikka ohjaaja tekee sitä sun tätä. Hän on myös kova ja puolustaa ohjaajaansa, on vastaan vain kahden kesken.
OIVALLUKSIA
Saimme kuulla myös oivalluksen tärkeydestä – ”tämä on se, joka on koskettanut”. Ahaa! Tämä kiusaa minua! Populistinen aihe voidaan jalostaa hienoksi elokuvaksi. Oivallus on tärkeintä niin dokumentissa kuin fiktiossa. Oivallus voi myös tapahtua vasta leikkausvaiheessa, siis jälkituotannossa. (Oivalsin oman työstettävän aiheeni koskettavuuden: pelko lapsen silmissä.)
On myös oivallettava, mikä on se valokuva, joka lähetetään elokuvasta liikkeelle kaksi vuotta ennen ensi-iltaa. Samoin ne kolme lausetta, jotka kertovat elokuvasta.
”HYVÄ TSÄKÄ”
Toisena työpajapäivänä luennoi tuottaja Liisa Akimof (Production house). Hän kertoi meille käsikirjoituksen reiteistä tuottajille. Mikäli oikein ymmärsin, Ylellä on draamaosaamiskeskus, johon voi lähettää käsikirjoituksia. MTV 3 ja 4 kommentoivat fiktioita. Tuotantoyhtiöitä voi lähestyä suoraan vaikkapa elokuvasäätiön listan avulla. Miten siinä onnistuu, perustuu paljon onneen eli ”hyvään tsäkään”. Vahva suhde johonkin ohjaajaan on tärkeä kuin myös tuottajan löytäminen. (Jihuu, Kultaa suolta!)
Kun tuottajat arvioivat käsikirjoitusta, on muistettava, että hekin ovat ristiriitaisia kuin kuka tahansa. He valitsevat itse juttunsa. Kiinnostaako aihe tai puhutteleeko tematiikka ja jos, niin keitä? Ovatko henkilöt niin kiinnostavia, että he jäävät elämään päässä? Pystyykö kirjoittaja kirjoittamaan lisää versioita? Paljon riippuu siitä, missä tilanteessa ja mielialassa tuottaja lukee käsikirjoitusta. On hyvä varautua myös siihen, että tuottaja pyrkii muokkaamaan sitä.
PALAUTETTA
Me fiktion kirjoittajat saimme tuottajien yleispalautteissa tunnustusta siitä, että kaikilla käsikirjoittajilla on originaalikäsikirjoitukset. Pelastuimme näin älyllisen velttouden leimalta kirkkaissa otsissamme.
Aiheet Kehä kolmosen ulkopuolelta oli myös positiivinen havainto. Ahdistus puolestaan toistui kaikissa käsikirjoituksissa, ehkä liikaakin. Henkilöiden yksiulotteisuus ja historiattomuus puhutti, koska mustavalkoisiin ihmisiin on vaikea samastua. Ihmiset ovat ailahtelevaisia ja ristiriitaisia, varsinkin nykyään. Siis: tunnevaltainen kiinnostus henkilöitä kohtaan on tarpeen. Heti alussa on nähtävä, ketä katsoja seuraa, mutta päähenkilön voi myös vaihtaa myöhemmin. Entä mikä on päähenkilön kasvu elokuvan aikana?
Elokuvan käänteiden on oltava tuntuvia. Kaikki aiheet ovat hyviä, jos käsittelytapa on oikea. Tositapahtuma fiktion odotusarvoksi ei ole parasta. Vaikka epookki on haastava, ajankohtaisuus voi olla myös kaksiteräinen miekka aiheesta riippuen. Elokuvaan tarvitaan aina vahva sisäinen punainen lanka ja sen nimi on viilattava teräväksi.
Torstaina 30.9.10 riensimme ”reippahasti lietsomaan” maailman suurimman saunan katveeseen Haaparannalle Cape Eastin kokoustiloihin. Aamu oli syyskirpeä ja aurinkoinen, mieltä kohottava.
Tuottajat Iikka Vehkalahti (YLE) ja Kaarle Aho (Making Movies) pyörittelivät ensimmäisenä pajapäivänä ahjossa aihetta ”Tekijältä vastaanottajalle – elokuvan tuottamisesta ja esittämisestä”. Lapin Lisän omat dramaturgit Anja Kolehmainen ja Jouni Hiltunen hoitivat osaltaan intensiivisen keskustelun palkeita. Millaisia kipinöitä jäikään heidän hehkutuksistaan mieleen?
TUOTTAJA JA OHJAAJA AISAPAREINA
Tuottajien puheenvuoroissa meille valotettiin mm. tuottajan ja ohjaajan suhdetta. Tuottajan ja ohjaajan välillä on jatkuva sisäänrakennettu konflikti. Mutta eivätkö ristiriitatilanteet voi olla myös hedelmällisiä? Vai aiheuttavatko ne frustraatioita? Pitäisi olla riittävän kova. Mutta miten ensikertalainen pärjää väännön ilmapiirissä? Onko oltava valmis niskalenkkeihin?
Hyvä tuottaja ei kuitenkaan suutu, vaikka ohjaaja tekee sitä sun tätä. Hän on myös kova ja puolustaa ohjaajaansa, on vastaan vain kahden kesken.
OIVALLUKSIA
Saimme kuulla myös oivalluksen tärkeydestä – ”tämä on se, joka on koskettanut”. Ahaa! Tämä kiusaa minua! Populistinen aihe voidaan jalostaa hienoksi elokuvaksi. Oivallus on tärkeintä niin dokumentissa kuin fiktiossa. Oivallus voi myös tapahtua vasta leikkausvaiheessa, siis jälkituotannossa. (Oivalsin oman työstettävän aiheeni koskettavuuden: pelko lapsen silmissä.)
On myös oivallettava, mikä on se valokuva, joka lähetetään elokuvasta liikkeelle kaksi vuotta ennen ensi-iltaa. Samoin ne kolme lausetta, jotka kertovat elokuvasta.
”HYVÄ TSÄKÄ”
Toisena työpajapäivänä luennoi tuottaja Liisa Akimof (Production house). Hän kertoi meille käsikirjoituksen reiteistä tuottajille. Mikäli oikein ymmärsin, Ylellä on draamaosaamiskeskus, johon voi lähettää käsikirjoituksia. MTV 3 ja 4 kommentoivat fiktioita. Tuotantoyhtiöitä voi lähestyä suoraan vaikkapa elokuvasäätiön listan avulla. Miten siinä onnistuu, perustuu paljon onneen eli ”hyvään tsäkään”. Vahva suhde johonkin ohjaajaan on tärkeä kuin myös tuottajan löytäminen. (Jihuu, Kultaa suolta!)
Kun tuottajat arvioivat käsikirjoitusta, on muistettava, että hekin ovat ristiriitaisia kuin kuka tahansa. He valitsevat itse juttunsa. Kiinnostaako aihe tai puhutteleeko tematiikka ja jos, niin keitä? Ovatko henkilöt niin kiinnostavia, että he jäävät elämään päässä? Pystyykö kirjoittaja kirjoittamaan lisää versioita? Paljon riippuu siitä, missä tilanteessa ja mielialassa tuottaja lukee käsikirjoitusta. On hyvä varautua myös siihen, että tuottaja pyrkii muokkaamaan sitä.
PALAUTETTA
Me fiktion kirjoittajat saimme tuottajien yleispalautteissa tunnustusta siitä, että kaikilla käsikirjoittajilla on originaalikäsikirjoitukset. Pelastuimme näin älyllisen velttouden leimalta kirkkaissa otsissamme.
Aiheet Kehä kolmosen ulkopuolelta oli myös positiivinen havainto. Ahdistus puolestaan toistui kaikissa käsikirjoituksissa, ehkä liikaakin. Henkilöiden yksiulotteisuus ja historiattomuus puhutti, koska mustavalkoisiin ihmisiin on vaikea samastua. Ihmiset ovat ailahtelevaisia ja ristiriitaisia, varsinkin nykyään. Siis: tunnevaltainen kiinnostus henkilöitä kohtaan on tarpeen. Heti alussa on nähtävä, ketä katsoja seuraa, mutta päähenkilön voi myös vaihtaa myöhemmin. Entä mikä on päähenkilön kasvu elokuvan aikana?
Elokuvan käänteiden on oltava tuntuvia. Kaikki aiheet ovat hyviä, jos käsittelytapa on oikea. Tositapahtuma fiktion odotusarvoksi ei ole parasta. Vaikka epookki on haastava, ajankohtaisuus voi olla myös kaksiteräinen miekka aiheesta riippuen. Elokuvaan tarvitaan aina vahva sisäinen punainen lanka ja sen nimi on viilattava teräväksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)