Lin Yutangin (1895-1976) miete ”Elämän viisauksiin sisältyy epäoleellisen poistaminen” herättää minussa ajatuksen, että elämä on parhaimmillaan tai pahimmillaan täyttä hulluutta. Kummin sen nyt ottaa. Kun toisella kädellä kirjoittaa ja toisella kokkaa, leipoo, tiskaa, imuroi, luuttuaa, piiskaa mattoja, pesee pyykkiä ja ikkunoita, mankeloi ja silittää, parsii ja paikkaa, jynssää vessan pyttyjä, petaa vuoteita, niistää neniä, pyyhkii pyllyjä jne., mitä muuta tämä on? Mutta mikä tai mitkä näistä ovat epäoleellisia?
Nyt, kun Lapin Lisän deadline taas lähestyy, haluaisin vetäytyä pedonkolooni autiolle saarelle, mukanani käsikirjoitus ja sen henkilöt eli he, jotka tarvitsevat minua kipeästi epäoleellisuuksiensa poistamiseen. Mikä haaste, kun en osaa (= rohkene) karsia saatikka poistaa niitä omastakaan elämästäni!
Ovatkohan elämän valinnat yleensä omiamme? Kun minulta radiohaastattelussa kysyttiin, miksi valitsin juuri käsikirjoittamisen ja kun siihen oli ilman suuremmitta harkinnoitta vastattava, poimin nopeasti yhdeksi syyksi lähes elinikäisen kiinnostuksen elokuviin. Ensimmäisen kosketuksen liikkuvaan kuvaan sain pienessä kyläkoulussa, kun raittiusviikolla esitettiin Mikkihiiri-elokuvia. Pari vuotta myöhemmin pääsin kirkonkylälle koululaisnäytäntöön, jolloin ”Mantun talolla” näytettiin Mika Waltarin käsikirjoittamaa ja Jorma Nortimon ohjaamaa vastavalmistunutta mustavalkoelokuvaa Pikku Ilona ja hänen karitsansa. Sota-aikana aiottu filmaus oli siirtynyt 15 vuodella ja jäi Nortimon viimeiseksi ohjaukseksi. Oli mahtavaa päästää tunteet valloilleen ja itkeä salin pimeydessä. Tosin jo aiemmin olin kapinoinut ja surrut, miksi minua ei päästetty katsomaan Edvin Laineen ohjaamana filmattua Väinö Linnan Tuntematonta sotilasta samaiseen saliin. Minua lohdutti ja rauhoituin, kun isäkään ei lähtenyt elokuviin, vaikka kaikki muut perheenjäsenet menivät. (Myöhemmin olen ymmärtänyt, miksi sota ei häntä enää elokuvana kiinnostanut.)
Kun sitten aikanaan television sarvet ilmestyivät katoille ja tuo nelijalkainen ihmeotus liimasi niin pienet kuin suuretkin vahtaamaan iltakaudet ilmeellisesti välkkyvää kylkeänsä olohuoneen nurkassa, hyvän elokuvan seuraaminen yön hiljaisuudessa oli rentouttavaa täsmähoitoa arjen stressille.
Mutta valinnoista puheen ollen, ehkä käsikirjoittaminen valitsi minut – näistä katselukokemuksista huolimatta. Kun sain ensimmäisen kosketuksen käsikirjoittamiseen, olin jo ehtinyt suoltaa parinkymmenen vuoden aikana itseni lähes tyhjiin mm. runoja, kronikoita, laulun sanoituksia, novelleja, aforismeja, kuunnelman ja lehtiartikkeleita, osan pöytälaatikkoon, mutta ilokseni monet myös julkaisemiseen asti. Niinpä uusi kirjoittamisen laji tempasi minut mukaansa erilaisuudessaan ja haastavuudessaan. Rivi riviltä, liuska liuskalta, versio versiolta, palaute palautteelta. Ja tässä sitä nyt taas ollaan. Nöyränä uuden käsikirjoitusversion syntymän edessä uuden vuoden alkaessa. Poltot ovat onneksi jo alkaneet.
tiistai 28. joulukuuta 2010
sunnuntai 19. joulukuuta 2010
Tarinamarkkinoilla ja niiden jälkeen
Markkinoiden jälkeen
2.12.10 Eilen avattiin joulukalenterin ensimmäinen luukku. Sain ystävältäni vinkin kalenterista, jonka ykkösikkunasta avautui näkymä talviseen luontoon ja taustalla soivat mykistävät Hoosianna – hymnin sävelet.
On olemassa vielä jotakin, joka ylipursuvien kalenterimerkintöjen keskellä pysäyttää. Vuosikymmenten ystävyys, viesti lapsuusmaisemista, opiskelutoverin yhteydenotto jne. Joulun alus on nostalgian täyteistä aikaa.
19.12.10 Olen antanut itselleni siimaa, kuten tuo kalastukseen liittyvä sanonta osuvasti ilmaisee. Tilanne on minulle tuttu vuosilta, jolloin runokirjani ilmestyivät. Kun tekee pitkään ja päämäärätietoisesti työtä kaukana häämöttävän tavoitteensa hyväksi, sen saavuttamisen jälkeen käy juuri näin. Intohimoisen, jopa nautinnollisen uurastuksen tilalle astuvat tyhjyys ja itsensä mitätöinti. Pelko siitä, ettei minusta ole enää mihinkään.
Kokemuksesta tiedän, että näin ei kuitenkaan ole, vaan tavoitteen saavuttamisesta seuraa yleensä pyhä aikaansaamattomuus, kuin suvantopaikka koskessa kuohujen jälkeen. Pyhä siksi, ettei ilman sitä uudistu. Ja juuri uudistumista varten on annettava itselleen siimaa, kyllä se jalokala sieltä vähitellen ajatusten haaviin taas antautuu. Ei siis väkisin, vaan väsyttämällä. Tässä selitys pitkälle tauolle blogin kirjoittelussa.
Tarinamarkkinoilla
Palaan nyt lupaukseni mukaan Lapin Lisän Tarinamarkkinoille marraskuun alkupuolelle. Markkinapäivä jatkui kahdenkeskisillä tapaamisilla tuottajien ja rahoittajien kanssa. Pääsin keskustelemaan Isosta tytöstä Timo Korhosen (AVEK), Jukka Asikaisen (SES), Sari Volasen (YLE) ja Kaarle Ahon (Making Movies) kanssa. Kiinnostus draamatrillerini intiimiä tarinaa kohtaan yllätti minut, mutta todisti jo mantraksi muotoutuneen väitteen yksityisen ja yleisen yhtäläisyydestä.
Myös ongelmakohdat nostettiin keskusteluissa esille. Hienoa, sillä ”niin kuin leijat lentävät vastatuuleen, pahimmat ongelmat voivat vahvistaa meitä” (tri R. Brash). Käsikirjoitukseni oli viime metreillä venynyt. Kun suunnitelmissa on 30 minuutin lyhytelokuva, versio täydessä mitassaan kestäisi lähes tunnin. Käsikirjoitusta pitää joko karsia tai laajentaa. Haluan kokeilla molempia. Joka tapauksessa uusien versioiden kirjoitus jatkuu…
Illalla klo 18 kokoonnuimme Tarinamarkkinoiden 2010 päätöstilaisuuteen, jossa jaettaisiin palkkioita parhaille hankkeille. Mukana olivat mm. rahoittajien ja tuottajien edustajat sekä Lapin Lisän dramaturgit markkinoille osallistuneiden käsikirjoittajien lisäksi.
Päivän tapahtumat tuntuivat minusta unenomaisilta ja kaukaisilta. Jännitys oli lauennut. Olin saanut kuulla kaikki käsikirjoitusten esittelyt ja pidin niistä. Aiheet olivat mielenkiintoisia ja niissä oli paljon hyvää. Mutta miten itse olin onnistunut? Tuntui oudon pelottavalta, kun en pystynyt tapani mukaan soimaamaan itseäni virheistä. Mitä se tiesi? Karistin mielestäni kaiken ennakkouumoilun tulosten suhteen ja keskityin hetkeen. Olin onnellinen osastani Tarinamarkkinoille valittujen joukossa.
Kun kuuntelimme Timo Korhosen puheenvuoroa palkittavan käsikirjoituksen valintaperusteista, aloin aavistella, mistä käsikirjoituksesta oli kysymys. Uskomatonta, mutta suunnattoman ihanaa! Lapin Lisän Tarinamarkkinoiden 2010 edistynein käsikirjoitus oli Iso tyttö.
2.12.10 Eilen avattiin joulukalenterin ensimmäinen luukku. Sain ystävältäni vinkin kalenterista, jonka ykkösikkunasta avautui näkymä talviseen luontoon ja taustalla soivat mykistävät Hoosianna – hymnin sävelet.
On olemassa vielä jotakin, joka ylipursuvien kalenterimerkintöjen keskellä pysäyttää. Vuosikymmenten ystävyys, viesti lapsuusmaisemista, opiskelutoverin yhteydenotto jne. Joulun alus on nostalgian täyteistä aikaa.
19.12.10 Olen antanut itselleni siimaa, kuten tuo kalastukseen liittyvä sanonta osuvasti ilmaisee. Tilanne on minulle tuttu vuosilta, jolloin runokirjani ilmestyivät. Kun tekee pitkään ja päämäärätietoisesti työtä kaukana häämöttävän tavoitteensa hyväksi, sen saavuttamisen jälkeen käy juuri näin. Intohimoisen, jopa nautinnollisen uurastuksen tilalle astuvat tyhjyys ja itsensä mitätöinti. Pelko siitä, ettei minusta ole enää mihinkään.
Kokemuksesta tiedän, että näin ei kuitenkaan ole, vaan tavoitteen saavuttamisesta seuraa yleensä pyhä aikaansaamattomuus, kuin suvantopaikka koskessa kuohujen jälkeen. Pyhä siksi, ettei ilman sitä uudistu. Ja juuri uudistumista varten on annettava itselleen siimaa, kyllä se jalokala sieltä vähitellen ajatusten haaviin taas antautuu. Ei siis väkisin, vaan väsyttämällä. Tässä selitys pitkälle tauolle blogin kirjoittelussa.
Tarinamarkkinoilla
Palaan nyt lupaukseni mukaan Lapin Lisän Tarinamarkkinoille marraskuun alkupuolelle. Markkinapäivä jatkui kahdenkeskisillä tapaamisilla tuottajien ja rahoittajien kanssa. Pääsin keskustelemaan Isosta tytöstä Timo Korhosen (AVEK), Jukka Asikaisen (SES), Sari Volasen (YLE) ja Kaarle Ahon (Making Movies) kanssa. Kiinnostus draamatrillerini intiimiä tarinaa kohtaan yllätti minut, mutta todisti jo mantraksi muotoutuneen väitteen yksityisen ja yleisen yhtäläisyydestä.
Myös ongelmakohdat nostettiin keskusteluissa esille. Hienoa, sillä ”niin kuin leijat lentävät vastatuuleen, pahimmat ongelmat voivat vahvistaa meitä” (tri R. Brash). Käsikirjoitukseni oli viime metreillä venynyt. Kun suunnitelmissa on 30 minuutin lyhytelokuva, versio täydessä mitassaan kestäisi lähes tunnin. Käsikirjoitusta pitää joko karsia tai laajentaa. Haluan kokeilla molempia. Joka tapauksessa uusien versioiden kirjoitus jatkuu…
Illalla klo 18 kokoonnuimme Tarinamarkkinoiden 2010 päätöstilaisuuteen, jossa jaettaisiin palkkioita parhaille hankkeille. Mukana olivat mm. rahoittajien ja tuottajien edustajat sekä Lapin Lisän dramaturgit markkinoille osallistuneiden käsikirjoittajien lisäksi.
Päivän tapahtumat tuntuivat minusta unenomaisilta ja kaukaisilta. Jännitys oli lauennut. Olin saanut kuulla kaikki käsikirjoitusten esittelyt ja pidin niistä. Aiheet olivat mielenkiintoisia ja niissä oli paljon hyvää. Mutta miten itse olin onnistunut? Tuntui oudon pelottavalta, kun en pystynyt tapani mukaan soimaamaan itseäni virheistä. Mitä se tiesi? Karistin mielestäni kaiken ennakkouumoilun tulosten suhteen ja keskityin hetkeen. Olin onnellinen osastani Tarinamarkkinoille valittujen joukossa.
Kun kuuntelimme Timo Korhosen puheenvuoroa palkittavan käsikirjoituksen valintaperusteista, aloin aavistella, mistä käsikirjoituksesta oli kysymys. Uskomatonta, mutta suunnattoman ihanaa! Lapin Lisän Tarinamarkkinoiden 2010 edistynein käsikirjoitus oli Iso tyttö.
maanantai 13. joulukuuta 2010
Mustan tien tuotantopäätös
Arktista Vimmaa elokuvafestivaalit järjestetään vuosittain marraskuun alussa Rovaniemellä. Nykyään (kahtena) edellisvuonna Lapin Lisä on kerännyt festivaaleille myös kotimaiset elokuvarahoittajat kuulemaan lappilaisten elokuvantekijöiden elokuvaehdotuksia. Myös minä olin ollut viime vuonna rahoittajien edessä pitsaamassa, Musta tienpinta kimaltelee – elokuvaani, mutta tänä vuonna minulla ja Kaarle Aholla oli tuotantoneuvotteluita rahoittajien kanssa.
Olen ollut mukana noilla festivaaleilla viitenä edellisenä vuonna peräkkäin ja jokainen noista vuosista on vaikuttanut käänteentekevästi alkavaan uraani elokuvantekijänä. Kaksi ensimmäistä vuotta olivat pettymyksiä, sillä elokuvani, joiden luonnollisesti toivoin menestyvän, eivät menestyneet alkuunkaan ja jouduin palaamaan kotiin tyhjin käsin. Sitten tilanne muuttui. Kolmantena vuonna (2008) voitin festivaalin kilpasarjan elokuvalla Punainen hetki ja viime vuonna käsikirjoitukseni voitti Lapin Lisän kehittelyrahan, mutta tämä vuosi: oli uraani ajatellen kaikista merkittävin.
Perjantai 4.11.2010 alkoi festivaalien yhteydessä järjestettävillä koulutuspäivillä. Kaarlella oli aamulla muuta menoa, joten osallistuin koulutuspäiville. Rahoittajia tapaisimme iltapäivällä. Olin aamulla, tietämättä sitä kuitenkaan itse, mennyt istumaan Joona Louhivuoren (Suomen Elokuvasäätiön uusi tuotantoneuvoja) viereen. Emme puhuneet toisille ensin sanaakaan, koska emme tunteneet toisiamme. Vasta välitauolla ollessani käytävällä juttelemassa kaverini kanssa, Lapin Elokuvakomission Nunnu Karppinen tuli esittelemään Joonan minulle. Jäimme käytävälle juttelemaan käsikirjoituksestani, josta Kalle oli edellisellä viikolla lähettänyt uuden version Joonalle luettavaksi. Joona kertoi olevansa vaikuttunut käsikirjoituksesta ja sanoi sen menneen juuri siihen suuntaan kuin hän oli toivonutkin. Hän ilmaisi käsikirjoituksen olevan ”almost there”.
Kaarlea näin seuraavalla kahvitunnilla ja hän kertoi Sari Volasen maininneen että hänen (Sarin) kantansa riippuu Joona Louhivuoren mielipiteestä. Kerroin että tapasin Joonan aikaisemmin ja hänen suhtautuminen oli pääosin myönteinen. Ennusmerkit olivat Kaarlen mukaan nyt hyvät. Ainoa mitä emme kumpikaan tienneet, oli AVEK:in Timo Korhosen mielipide käsikirjoituksesta. Kaarlella oli jälleen kiire jonnekin muualle, mutta näimme nopeasti jälleen seuraavalla kahvitauolla. Yksittäiset tapaamiset rahoittajien kanssa olivat kuulemma peruutettu ja tapaisimme heidän kaikki kerralla päivän päätteeksi. Ilmassa alkoi olla pientä jännitystä.
Iltapäivällä menin kahvioon, minne olimme sopineet tapaamisen. Kaarle, Joona Louhivuori ja Timo Korhonen olivat jo paikalla, mutta Sari oli edelleen toisessa palaverissa. Päätimme odottaa kunnes kaikki olisivat koolla. Hetken odottelun jälkeen ajauduimme kuitenkin keskustelemaan käsikirjoituksesta Joonan kanssa, joka jälleen ryhtyi esittelemään, nyt myös Kallen ja Timon kuullen, käsikirjoituksen vahvuuksia. Ironista kyllä, ennen kuin Sari edes ehti paikalle, Joona oli myynyt käsikirjoituksen Timo Korhoselle ja vakuuttanut minutkin siitä että tämä elokuva täytyy tehdä.
Sari ehti vihdoin palaveriin ja tiedusteli mitä olimme ehtineet keskustella. Joona tiedotti että tämä hanke voisi olla se ”synkkä aihe” missä Säätiö on ensi vuonna mukana. Kaarle tuntui käyttävän palaverin myönteisen sävyn hyväkseen ja tiedusteli Timo Korhosen kantaa. Hän ei enää juuri miettinyt, nosti vain katseensa ja totesi AVEKin olevan mukana. Sitten oli Sarin vuoro, joka lyhyen puheenvuoronsa lopuksi kuittasi palaverin sanomalla että kunhan YLE voi tehdä päätöksiä, ryhdytään kuvaamaan, eikö tämä ole tällä selvä. Ja olihan se. Yritin pysyä penkissä vaikka mieleni olisi tehnyt hypätä ylös penkistä ja kiittää heitä kaikkia. Mietin vain että nytkö tämä tapahtuu? Tämäkö on se hetki? Sitten Sari Volanen katsoi minua ja totesi. ”Sinulla on pitkä matka takana, nyt pääset vihdoin kuvaamaan.” Lopuksi puhuimme vielä tuotannosta. Kuka kuvaisi ja ketkä olisivat elokuvan näyttelijöitä? Mikä olisi elokuvan värimaailma, budjetti ja mistä työryhmä tulisi.
Väristykset tulivat kun kävelin ulos kahviosta. Jukka Asikainen seisoi Joonan kanssa kahvion edessä ja Jukka katsoi minua kuin olisi tiennyt minun kuulleen juuri hyviä uutisia. Katsoin takaisin, heitin käteni ylös ilmaan ja sanoin että pysytään kuulolla. Jukkaa nauratti, Joona vastasi että pysytään vain. Sitten painuin pihalle. Kävelin jyrkkää ylämäkeä, jalat tuntuivat kevyiltä, ihoa pisteli, päähän virtasi veri. Oli pakko kertoa jollekin. Soitin äidilleni ja kerroin että tänään oli ollut elokuvantekijänä elämäni paras päivä.
Olen ollut mukana noilla festivaaleilla viitenä edellisenä vuonna peräkkäin ja jokainen noista vuosista on vaikuttanut käänteentekevästi alkavaan uraani elokuvantekijänä. Kaksi ensimmäistä vuotta olivat pettymyksiä, sillä elokuvani, joiden luonnollisesti toivoin menestyvän, eivät menestyneet alkuunkaan ja jouduin palaamaan kotiin tyhjin käsin. Sitten tilanne muuttui. Kolmantena vuonna (2008) voitin festivaalin kilpasarjan elokuvalla Punainen hetki ja viime vuonna käsikirjoitukseni voitti Lapin Lisän kehittelyrahan, mutta tämä vuosi: oli uraani ajatellen kaikista merkittävin.
Perjantai 4.11.2010 alkoi festivaalien yhteydessä järjestettävillä koulutuspäivillä. Kaarlella oli aamulla muuta menoa, joten osallistuin koulutuspäiville. Rahoittajia tapaisimme iltapäivällä. Olin aamulla, tietämättä sitä kuitenkaan itse, mennyt istumaan Joona Louhivuoren (Suomen Elokuvasäätiön uusi tuotantoneuvoja) viereen. Emme puhuneet toisille ensin sanaakaan, koska emme tunteneet toisiamme. Vasta välitauolla ollessani käytävällä juttelemassa kaverini kanssa, Lapin Elokuvakomission Nunnu Karppinen tuli esittelemään Joonan minulle. Jäimme käytävälle juttelemaan käsikirjoituksestani, josta Kalle oli edellisellä viikolla lähettänyt uuden version Joonalle luettavaksi. Joona kertoi olevansa vaikuttunut käsikirjoituksesta ja sanoi sen menneen juuri siihen suuntaan kuin hän oli toivonutkin. Hän ilmaisi käsikirjoituksen olevan ”almost there”.
Kaarlea näin seuraavalla kahvitunnilla ja hän kertoi Sari Volasen maininneen että hänen (Sarin) kantansa riippuu Joona Louhivuoren mielipiteestä. Kerroin että tapasin Joonan aikaisemmin ja hänen suhtautuminen oli pääosin myönteinen. Ennusmerkit olivat Kaarlen mukaan nyt hyvät. Ainoa mitä emme kumpikaan tienneet, oli AVEK:in Timo Korhosen mielipide käsikirjoituksesta. Kaarlella oli jälleen kiire jonnekin muualle, mutta näimme nopeasti jälleen seuraavalla kahvitauolla. Yksittäiset tapaamiset rahoittajien kanssa olivat kuulemma peruutettu ja tapaisimme heidän kaikki kerralla päivän päätteeksi. Ilmassa alkoi olla pientä jännitystä.
Iltapäivällä menin kahvioon, minne olimme sopineet tapaamisen. Kaarle, Joona Louhivuori ja Timo Korhonen olivat jo paikalla, mutta Sari oli edelleen toisessa palaverissa. Päätimme odottaa kunnes kaikki olisivat koolla. Hetken odottelun jälkeen ajauduimme kuitenkin keskustelemaan käsikirjoituksesta Joonan kanssa, joka jälleen ryhtyi esittelemään, nyt myös Kallen ja Timon kuullen, käsikirjoituksen vahvuuksia. Ironista kyllä, ennen kuin Sari edes ehti paikalle, Joona oli myynyt käsikirjoituksen Timo Korhoselle ja vakuuttanut minutkin siitä että tämä elokuva täytyy tehdä.
Sari ehti vihdoin palaveriin ja tiedusteli mitä olimme ehtineet keskustella. Joona tiedotti että tämä hanke voisi olla se ”synkkä aihe” missä Säätiö on ensi vuonna mukana. Kaarle tuntui käyttävän palaverin myönteisen sävyn hyväkseen ja tiedusteli Timo Korhosen kantaa. Hän ei enää juuri miettinyt, nosti vain katseensa ja totesi AVEKin olevan mukana. Sitten oli Sarin vuoro, joka lyhyen puheenvuoronsa lopuksi kuittasi palaverin sanomalla että kunhan YLE voi tehdä päätöksiä, ryhdytään kuvaamaan, eikö tämä ole tällä selvä. Ja olihan se. Yritin pysyä penkissä vaikka mieleni olisi tehnyt hypätä ylös penkistä ja kiittää heitä kaikkia. Mietin vain että nytkö tämä tapahtuu? Tämäkö on se hetki? Sitten Sari Volanen katsoi minua ja totesi. ”Sinulla on pitkä matka takana, nyt pääset vihdoin kuvaamaan.” Lopuksi puhuimme vielä tuotannosta. Kuka kuvaisi ja ketkä olisivat elokuvan näyttelijöitä? Mikä olisi elokuvan värimaailma, budjetti ja mistä työryhmä tulisi.
Väristykset tulivat kun kävelin ulos kahviosta. Jukka Asikainen seisoi Joonan kanssa kahvion edessä ja Jukka katsoi minua kuin olisi tiennyt minun kuulleen juuri hyviä uutisia. Katsoin takaisin, heitin käteni ylös ilmaan ja sanoin että pysytään kuulolla. Jukkaa nauratti, Joona vastasi että pysytään vain. Sitten painuin pihalle. Kävelin jyrkkää ylämäkeä, jalat tuntuivat kevyiltä, ihoa pisteli, päähän virtasi veri. Oli pakko kertoa jollekin. Soitin äidilleni ja kerroin että tänään oli ollut elokuvantekijänä elämäni paras päivä.
keskiviikko 8. joulukuuta 2010
Erittäin lyhyen elokuvan tuottaminen
Arktista Vimmaa –koulutuspäivässä puheenvuoron käytti myös Pohjolan-Filmi Oy:ön tuottaja Elina Pohjola. Aiheena hänellä oli oli erittäin lyhyen elokuvan tuottaminen, esimerkkitapauksena tuore lyhytelokuva The Forest of Babel.
Case Study: The Forest of Babel
Mike Pohjolan kirjoittamassa, Elina Pohjolan tuottamassa ja pariskunnan yhdessä ohjaamassa seikkailullisessa elokuvassa kolme lasta yrittää pelastaa pinteeseen joutunutta poroa, mutta puhuvat kaikki eri kieliä: Rauna-Aletta pohjoissaamea, Ibai baskia ja Erdem kurdia. Elokuva on Taideteollisen korkeakoulun ja Pohjola-filmin yhteistuotanto, jonka on rahoittanut Euroopan komissio osana Languages Through Lenses -ohjelmaa.
Erittäin lyhyen elokuvan tekemisen haasteet ovat aikataulu ja kommunikaatio. Erityisesti kun elokuvaa kuvataan muualla. The Forest of Babelilla oli vain kaksi lukkoonlyötyä kuvauspäivää, joiden ehdoilla koko muu tuotanto eteni. Kuvausryhmällä ei ollut mahdollisuutta aikataulun sisäisiin muutoksiin, kuten usein pidemmissä tuotannoissa. Tästä samasta syystä työryhmän välintön informointi on tärkeää, kuin myös näyttelijöiden aikataulun suunnittelu. Näyttelijöiden täytyi löytyä kuvauskaupungista.
Esituotannon avainelementit
Kuvauspaikka ja paikallisten yhteistyötahojen etsiminen olivat elokuvan onnistumisen kannalta tärkeitä. Lapin elokuvakomissio avusti kuvauspaikan etsimisessä sekä castingvastaavan ja paikallisen järjestäjän löytämisessä, Lapin yliopisto hoiti tarvittavan kaluston, työryhmän ja majoituksen. Casting elokuvassa oli haasteellista, koska elokuvasssa käytettävät kielet olivat kurdi, baski ja pohjoissaame.
Viime hetken yllätyksenä ennen kuvauksia ilmeni, että poroja ei voi tuoda Santavaaraan, kuten oli suunniteltu. Sen sijaan elokuva on kuvattava kahdessa eri paikassa, vaikka tarina sijoittuu yhteen paikkaan. Ansa, josta lapset sitten poroja yrittävät pelastaa täytyy rakentaa kahteen eri kuvauspaikkaan, toisessa kuvauspaikassa ansaan jäänyttä poronvasaa esitti pelkkä talja. Valon vuoksi ansa oli rakennettava peilikuvana.
Kaksi kuvauspäivää ja jälkituotanto
Koska kuvausryhmällä oli käytettävissään vain kaksi kuvauspäivää, sääklaffivirheen riski oli erittäin suuri. Siltä onneksi vältyttiin, sää pysyi samanlaisena molempina kuvauspäivinä. Ansan siirtäminen ja uudelleen rakentaminen Santavaaraan oli työryhmälle suuri ponnistus. Leikkausvaiheessa se, kuinka lyhyt aika 90 sekuntia todella on, yllätti.
The forest of Babel palkittiin lokakuussa Prix Europassa Berliinissä opiskelijapalkinto Kultaisen vasikalla. Palkinnon suuruus on 6000 euroa.
Case Study: The Forest of Babel
Mike Pohjolan kirjoittamassa, Elina Pohjolan tuottamassa ja pariskunnan yhdessä ohjaamassa seikkailullisessa elokuvassa kolme lasta yrittää pelastaa pinteeseen joutunutta poroa, mutta puhuvat kaikki eri kieliä: Rauna-Aletta pohjoissaamea, Ibai baskia ja Erdem kurdia. Elokuva on Taideteollisen korkeakoulun ja Pohjola-filmin yhteistuotanto, jonka on rahoittanut Euroopan komissio osana Languages Through Lenses -ohjelmaa.
Erittäin lyhyen elokuvan tekemisen haasteet ovat aikataulu ja kommunikaatio. Erityisesti kun elokuvaa kuvataan muualla. The Forest of Babelilla oli vain kaksi lukkoonlyötyä kuvauspäivää, joiden ehdoilla koko muu tuotanto eteni. Kuvausryhmällä ei ollut mahdollisuutta aikataulun sisäisiin muutoksiin, kuten usein pidemmissä tuotannoissa. Tästä samasta syystä työryhmän välintön informointi on tärkeää, kuin myös näyttelijöiden aikataulun suunnittelu. Näyttelijöiden täytyi löytyä kuvauskaupungista.
Esituotannon avainelementit
Kuvauspaikka ja paikallisten yhteistyötahojen etsiminen olivat elokuvan onnistumisen kannalta tärkeitä. Lapin elokuvakomissio avusti kuvauspaikan etsimisessä sekä castingvastaavan ja paikallisen järjestäjän löytämisessä, Lapin yliopisto hoiti tarvittavan kaluston, työryhmän ja majoituksen. Casting elokuvassa oli haasteellista, koska elokuvasssa käytettävät kielet olivat kurdi, baski ja pohjoissaame.
Viime hetken yllätyksenä ennen kuvauksia ilmeni, että poroja ei voi tuoda Santavaaraan, kuten oli suunniteltu. Sen sijaan elokuva on kuvattava kahdessa eri paikassa, vaikka tarina sijoittuu yhteen paikkaan. Ansa, josta lapset sitten poroja yrittävät pelastaa täytyy rakentaa kahteen eri kuvauspaikkaan, toisessa kuvauspaikassa ansaan jäänyttä poronvasaa esitti pelkkä talja. Valon vuoksi ansa oli rakennettava peilikuvana.
Kaksi kuvauspäivää ja jälkituotanto
Koska kuvausryhmällä oli käytettävissään vain kaksi kuvauspäivää, sääklaffivirheen riski oli erittäin suuri. Siltä onneksi vältyttiin, sää pysyi samanlaisena molempina kuvauspäivinä. Ansan siirtäminen ja uudelleen rakentaminen Santavaaraan oli työryhmälle suuri ponnistus. Leikkausvaiheessa se, kuinka lyhyt aika 90 sekuntia todella on, yllätti.
The forest of Babel palkittiin lokakuussa Prix Europassa Berliinissä opiskelijapalkinto Kultaisen vasikalla. Palkinnon suuruus on 6000 euroa.
Lyhytelokuvia systeemin ulkopuolella
It’s Alive Productionsin ohjaaja Teemu Nikki puhui Arktista Vimmaa –koulutuspäivässä lyhytelokuvan tekemisestä systeemin ulkopuolella. Tässä puheen anti tiivistettynä.
Säännöt, jotka olen tehnyt itselleni
Sääntöihin kuuluu, että elokuvaa kuvataan yksi kuvauspäivä, on olemassa vain yksi kuvauspaikka ja mukana vain pari näyttelijää. Kaikki pitää pystyä tekemään myös itse, jos jokin pala palapelissä sattuisikin katoamaan. Käsikirjoitus täytyy saada vastaamaan rajoitteita. Pitää pystyä luomaan tarina, jonka voi kertoa ilman ihmeitä, aikaa tai rahaa. Loin säännöt itselleni, siksi että filmit valmistuisivat ja että saisin ammattilaisia mukaan projekteihin. He yleensä voivat uhrata päivän tuotantoon, eivät sen enempää. Tavallaan säännöt ovat siis tuottajan säännöt. Niiden avulla pidättelen ohjaajaa sisälläni. Tuotannoissa on aina ongelmia, joihin täytyy keksiä ratkaisut. Vaikka rahoitusta järjestyisikin, tilanne on varsin samanlainen.
Miten lyhytelokuvia systeemin ulkopuolella voi tehdä?
Alan koulut ovat hyviä paikkoja lyhytelokuvan tekemiseen.
Tekniikka on nykyään halpaa. Hyvä tarinan voi kuvata vaikka perunalla.
Tee elokuva talkoovoimin. Hanki sponsoreita. Ota puhelin käteen ja hanki ihmisiä mukaan. Yllätäin voi tunnettu näyttelijäkin lähteä mukaan jos hänellä vain sattuu olemaan aikaa.
Muista, että elokuvia valmistuu tekemällä, ei puhumalla.
Tuotantojen hyvät ja huonot puolet
Lyhytelokuvatuotantojen hyviä puolia ovat nopeus ja vapaus;haluan tehdä elokuvia nopeasti, enkä halua kenenkään vaikuttavan sisältöön. Tämän tyylin valitseminen on osaksi siis myös ihmistyyppikysymys. Huonoja puolia on, että tuotanto on rajallista, ihmisiä joutuu pyytämään tulemaan palkoissa vastaan. Sen lisäksi että ei saa palkkaa, joutuu myös itse maksamaan. Kaikki on omalla vastuulla, myös elokuvan valmistuminen, koska ei ole rahoittajia luomassa deadlinea. Valmiin elokuvan levitysmahdollisuuksia löytyy eri elokuvafestivaaleilla. Täytyy muistaa, että levitys hoidettava itse.
Mitä lyhytelokuvat ovat antaneet minulle?
Olen todistanut pysytyväni kertomaan tarinaa, vaikka minulla ei ole alan koulutusta. Nimeni on lyhytelokuvien kautta jossain määrin uskottavampi kuin pelkästään mainosten ja musiikkivideoiden ohjaajana. Lyhytelokuvien myötä sain myös rahoituksen dokkariin ja yhteen lyhäriin. Olen päässyt festivaaleille tutustumaan muihin tekijöihin.
Ja mikä tärkeintä: olen oppinut jokaisesta lyhytelokuvastani.
tiistai 7. joulukuuta 2010
SESsin elokuvatuet, kenelle ja millaisia?
Suomen elokuvasäätiön (SES) uusi tuotantoneuvoja Joona Louhivuori puhui marraskuun alussa Lapin lisän koulutuspäivässä lyhytelokuvan rahoittamisesta Suomessa. Louhivuoren puheenvuoron tärkeä pääkohta oli, että kaikki SESsin tekemät tukipäätökset perustuvat säätiön tukiohjeisiin. Louhivuori sanoi, että SESsin tavoitteena on toimia parhaalla mahdollisella tavalla suomalaisen elokuvan hyväksi, vaikka he eivät voikaan tukea kaikkia projekteja. SESsin toiminta perustuu matalan kynnyksen byrokratiaan. Pyrkimys on ylläpitää ja jopa nostaa suomalaisen elokuvan laatua, määrää ja tekijöiden toimintaedellytyksiä. Jotta siis SESsin toimintaa voisi ymmärtää paremmin, kannattaa perehtyä tukiohjeisiin säätiön sivuilla. Tässä kuitenkin elokuvan rahoitustuen hakemiseen liittyviä pääkohtia lyhyesti.
Kenelle tukea myönnetään?
Suomen elokuvasäätiö myöntää tuotantotukea suomalaiseen ammattimaiseen elokuvatuotantoon. Säätiön tavoitteena on edistää korkeatasoista, monipuolista ja omaperäistä suomalaista elokuvatuotantoa. Tuen myöntäminen perustuu Lakiin elokuvataiteen edistämisestä (28/2000). Tukea voidaan myöntää hakemuksesta pitkiä, lyhyitä ja sarjamuotoisia näytelmä-, dokumentti-animaatio- ja lastenelokuvia varten. Hakemus on tehtävä sitä varten laaditulle lomakkeelle. Tukea ei voida myöntää televisio-ohjelmien lähetystoiminnan harjoittajalle tai yhtiölle, jossa yksi tai useampi televisiotoiminnan harjoittaja on osakkaana 15%:n tai sitä suuremmalla osuudella, eikä valtion laitokselle, kunnalle tai seurakunnalle eikä valtioenemmistöiselle yhtiölle tai edellä mainittuihin verrattavalle yhteisölle taikka laitokselle. Tukea ei myöskään voida myöntää sellaista tuotantoa varten, jonka tarkoituksena on jonkin tuotteen, tuoteryhmän tai palvelun taikka niihin verrattavan kohteen markkinointi.
Millaisia tukia on mahdollisuus saada?
Käsikirjoitustuki: jota myönnetään yksityiselle henkilölle tai työryhmälle enintään . Yhtä elokuvaa kohden tukea myönnetään enintään 10 000 euron edestä.
Kehittämistuki: jota voidaan myöntää tuotantoyhtiölle, joka on elokuvan Suomen oikeuksien omistaja, elokuvahankkeen kehittämiseen. Tuen suuruus on yhtä elokuvaa kohti enintään 100 000 euroa.
Tuotannon ennakkotuki: Tukea voidaan myöntää tuotantoyhtiölle, joka on elokuvan Suomen oikeuksien omistaja, elokuvan valmistamiseksi. Tukea voidaan myöntää enintään 50 prosenttia tuotantokustannuksista. Elokuvalle mahdollisesti myönnetty kehittämistuki lasketaan osaksi tuotannon ennakkotukea.
Markkinointi- ja levitystuki: Markkinointi- ja levitystukea voidaan myöntää kotimaisen elokuvan ja kansainvälisten yhteistuotantoelokuvien Suomen teatterilevitykseen liittyviin markkinointi- ja levityskustannuksiin. Tukea voidaan myöntää tuotantoyhtiölle, joka on Suomen oikeuksien omistaja, tai ammattimaisesti toimivalle levitysyhtiölle, jolla on elokuvan Suomen levitysoikeudet. Tuen suuruus on enintään 50 prosenttia kustannuksista, kuitenkin enintään 80 000 euroa yhtä elokuvaa varten. Tämän lisäksi voidaan myöntää erillistä tukea elokuvan ja sen markkinointimateriaalin testaamiseen.
Tuotannon jälkituki: Tuotannon jälkitukea voidaan myöntää kotimaisen elokuvan katsojamäärän perusteella tuotantoyhtiölle, joka on elokuvan Suomen oikeuksien omistaja. Tuotannon jälkitukeen oikeuttaa elokuva, joka säätiön harkinnan mukaan täyttää riittävän kotimaisuusasteen, joka on saanut elokuvateatteriensi-iltansa Suomessa 1.1.1997 tai sen jälkeen ja joka on saanut ensimmäisenä esitysvuotenaan vähintään 45.000 katsojaa elokuvateattereissa kotimaassa. Tuotannon jälkitukea myönnetään 4,00 euroa jokaista ensimmäisenä esitysvuotena myytyä normaalihintaista pääsylippua kohden 45.001:stä lipusta lähtien.
Vaikean elokuvan tuki. Edellä mainittujen tukien lisäksi säätiö voi myöntää tukea niin sanotulle vaikealle elokuvalle. Vaikean elokuvan määritelmän täyttää hanke, joka ei tavoittele laajaa yleisoä ja kohtaa erityisiä vaikeuksia saavuttaa kaupallista rahoitusta ja jota ei ole mahdollista tuottaa ilman 50% tuotantobudjetin ylittävää valtiontukea. Tällaiseksi elokuvaksi voidaan katsoa vaikkapa lyhytelokuvat. Vaikealle elokuvalle säätiö voi myöntää tuotannon ennakkotukea enintään 70% tuotantokustannuksista . Elokuvaa varten mahdollisesti myönnetty säätiön kehittämistuki lasketaan osaksi tuotannon ennakkotukea. Lisäksi hankkeen on mahdollista saada markkinointi- ja levitystukea enintään 70% kustannuksista, kuitenkin enintään 80 000 euroa yhtä elokuvaa varten, sekä elokuvan ja sen markkinointimateriaalin testaukseen enintään 70% kustannuksista, kuitenkin enintään 5 000 euroa yhtä elokuvaa varten.
Kaikki edellämainitut tuet löytyvät kohdasta Suomen elokuvasäätiön tukiohjeet .
Tukea nuorille ammattilaisille
SESsin tukien lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää erillismäärärahaa nuorten elokuvatekijöiden ja muiden audiovisuaalisella alalla toimivien nuorten ammattilaisten työllistämiseen. Tavoitteena on työllistää elokuva- ja audiovisuaalisiin tuotantoihin ja niiden kehittämiseen eri alojen nuoria ammattilaisia, vastavalmistuneita tai opintojen loppuvaiheessa olevia ja siten parantaa nuorten työelämään pääsyä sekä lisätä harjoittelupaikkoja. Määräraha osoitetaan Suomen elokuvasäätiölle, joka kohdentaa sen ammattimaisten, taiteellisesti ja tuotannollisesti korkeatasoisten tuotantojen käsikirjoitus-, kehittämis- ja tuotantotukiin. Tukipäätökset tehdään viimeistään vuoden 2011 lokakuuhun mennessä.
Katso: Nuorten työllistymismääräraha ohjeet
Tarkemmat tukiohjeet ja muita lisätietoja löytyy SESsin sivuilta, www.ses.fi kohdasta ohjeet ja lomakkeet.
Kenelle tukea myönnetään?
Suomen elokuvasäätiö myöntää tuotantotukea suomalaiseen ammattimaiseen elokuvatuotantoon. Säätiön tavoitteena on edistää korkeatasoista, monipuolista ja omaperäistä suomalaista elokuvatuotantoa. Tuen myöntäminen perustuu Lakiin elokuvataiteen edistämisestä (28/2000). Tukea voidaan myöntää hakemuksesta pitkiä, lyhyitä ja sarjamuotoisia näytelmä-, dokumentti-animaatio- ja lastenelokuvia varten. Hakemus on tehtävä sitä varten laaditulle lomakkeelle. Tukea ei voida myöntää televisio-ohjelmien lähetystoiminnan harjoittajalle tai yhtiölle, jossa yksi tai useampi televisiotoiminnan harjoittaja on osakkaana 15%:n tai sitä suuremmalla osuudella, eikä valtion laitokselle, kunnalle tai seurakunnalle eikä valtioenemmistöiselle yhtiölle tai edellä mainittuihin verrattavalle yhteisölle taikka laitokselle. Tukea ei myöskään voida myöntää sellaista tuotantoa varten, jonka tarkoituksena on jonkin tuotteen, tuoteryhmän tai palvelun taikka niihin verrattavan kohteen markkinointi.
Millaisia tukia on mahdollisuus saada?
Käsikirjoitustuki: jota myönnetään yksityiselle henkilölle tai työryhmälle enintään . Yhtä elokuvaa kohden tukea myönnetään enintään 10 000 euron edestä.
Kehittämistuki: jota voidaan myöntää tuotantoyhtiölle, joka on elokuvan Suomen oikeuksien omistaja, elokuvahankkeen kehittämiseen. Tuen suuruus on yhtä elokuvaa kohti enintään 100 000 euroa.
Tuotannon ennakkotuki: Tukea voidaan myöntää tuotantoyhtiölle, joka on elokuvan Suomen oikeuksien omistaja, elokuvan valmistamiseksi. Tukea voidaan myöntää enintään 50 prosenttia tuotantokustannuksista. Elokuvalle mahdollisesti myönnetty kehittämistuki lasketaan osaksi tuotannon ennakkotukea.
Markkinointi- ja levitystuki: Markkinointi- ja levitystukea voidaan myöntää kotimaisen elokuvan ja kansainvälisten yhteistuotantoelokuvien Suomen teatterilevitykseen liittyviin markkinointi- ja levityskustannuksiin. Tukea voidaan myöntää tuotantoyhtiölle, joka on Suomen oikeuksien omistaja, tai ammattimaisesti toimivalle levitysyhtiölle, jolla on elokuvan Suomen levitysoikeudet. Tuen suuruus on enintään 50 prosenttia kustannuksista, kuitenkin enintään 80 000 euroa yhtä elokuvaa varten. Tämän lisäksi voidaan myöntää erillistä tukea elokuvan ja sen markkinointimateriaalin testaamiseen.
Tuotannon jälkituki: Tuotannon jälkitukea voidaan myöntää kotimaisen elokuvan katsojamäärän perusteella tuotantoyhtiölle, joka on elokuvan Suomen oikeuksien omistaja. Tuotannon jälkitukeen oikeuttaa elokuva, joka säätiön harkinnan mukaan täyttää riittävän kotimaisuusasteen, joka on saanut elokuvateatteriensi-iltansa Suomessa 1.1.1997 tai sen jälkeen ja joka on saanut ensimmäisenä esitysvuotenaan vähintään 45.000 katsojaa elokuvateattereissa kotimaassa. Tuotannon jälkitukea myönnetään 4,00 euroa jokaista ensimmäisenä esitysvuotena myytyä normaalihintaista pääsylippua kohden 45.001:stä lipusta lähtien.
Vaikean elokuvan tuki. Edellä mainittujen tukien lisäksi säätiö voi myöntää tukea niin sanotulle vaikealle elokuvalle. Vaikean elokuvan määritelmän täyttää hanke, joka ei tavoittele laajaa yleisoä ja kohtaa erityisiä vaikeuksia saavuttaa kaupallista rahoitusta ja jota ei ole mahdollista tuottaa ilman 50% tuotantobudjetin ylittävää valtiontukea. Tällaiseksi elokuvaksi voidaan katsoa vaikkapa lyhytelokuvat. Vaikealle elokuvalle säätiö voi myöntää tuotannon ennakkotukea enintään 70% tuotantokustannuksista . Elokuvaa varten mahdollisesti myönnetty säätiön kehittämistuki lasketaan osaksi tuotannon ennakkotukea. Lisäksi hankkeen on mahdollista saada markkinointi- ja levitystukea enintään 70% kustannuksista, kuitenkin enintään 80 000 euroa yhtä elokuvaa varten, sekä elokuvan ja sen markkinointimateriaalin testaukseen enintään 70% kustannuksista, kuitenkin enintään 5 000 euroa yhtä elokuvaa varten.
Kaikki edellämainitut tuet löytyvät kohdasta Suomen elokuvasäätiön tukiohjeet .
Tukea nuorille ammattilaisille
SESsin tukien lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää erillismäärärahaa nuorten elokuvatekijöiden ja muiden audiovisuaalisella alalla toimivien nuorten ammattilaisten työllistämiseen. Tavoitteena on työllistää elokuva- ja audiovisuaalisiin tuotantoihin ja niiden kehittämiseen eri alojen nuoria ammattilaisia, vastavalmistuneita tai opintojen loppuvaiheessa olevia ja siten parantaa nuorten työelämään pääsyä sekä lisätä harjoittelupaikkoja. Määräraha osoitetaan Suomen elokuvasäätiölle, joka kohdentaa sen ammattimaisten, taiteellisesti ja tuotannollisesti korkeatasoisten tuotantojen käsikirjoitus-, kehittämis- ja tuotantotukiin. Tukipäätökset tehdään viimeistään vuoden 2011 lokakuuhun mennessä.
Katso: Nuorten työllistymismääräraha ohjeet
Tarkemmat tukiohjeet ja muita lisätietoja löytyy SESsin sivuilta, www.ses.fi kohdasta ohjeet ja lomakkeet.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)