keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Mustan tien kohtalo?

Elokuu 2010. Kesälomat olivat päättyneet ja oli aika palata töihin. Syksy alkoi hyvillä uutisilla.

”Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Suomen elokuvasäätiölle valtionavustuksena 1 500 000 euroa käytettäväksi audiovisuaalisella alalla toimivien nuorten ammattilaisten työllistämiseen. Määrärahan tarkoituksena on työllistää alle 30-vuotiaita, alalle vasta valmistuneita tai opintojen loppuvaiheessa olevia tekijöitä elokuva- ja audiovisuaalisiin tuotantoihin ja niiden kehittämiseen.”

Toinen uutinen oli Suomen Elokuvasäätiön uuden tuotantoneuvojan aloittaminen toimessaan.

”Joona Louhivuori on aloittanut 9. elokuuta Suomen elokuvasäätiön neljäntenä tuotantoneuvojana. Louhivuori vastaa lyhytelokuvia koskevista päätöksistä. Louhivuori päättää myös opetusministeriön vuosille 2010–2011 myöntämän nuorten elokuvantekijöiden ja alalla toimivien nuorten ammattilaisten tukemiseen tarkoitetun erillismäärärahan käytöstä.”

Kalle Aho soitteli jälleen väliaikatietoja ja ilmoitti ensimmäiseksi että on keskustellut molempien, Yleisradion Sari Volasen ja Suomen elokuvasäätiön Joona Louhivuoren kanssa. Louhivuori, joka oli juuri aloittanut työnsä, ei tietysti edes tuntenut projektia, joten hän lupasi siihen ensin tutustua. Volanen puolestaan mainitsi että Uuden Kinon kohtalo on edelleen epäselvä, mutta he olivat ajatelleet yhdessä Leena Kempin kanssa valmistella ”paketin”, joka koostuisi useammasta (4 – 5) lyhytelokuvasta ja jotka voisi esittää eri kokoonpanoissa, joten ne eivät olisi riippuvaisia ainoastaan Uuden Kinon ohjelmapaikasta. Heillä ei edelleenkään ollut lupaa tehdä ostopäätöksiä, joten tämän paketin he aikoivat valmistella ylemmille päättäjille, jotka tekisivät lopulliset päätökset. Paketissa olisi mukana lyhytelokuvia, joista tuotantoneuvojat eniten pitäisivät ja Musta tie oli Volasen sanojen mukaan ollut yksi niistä. Volanen oli kuitenkin palattuaan sairaslomalta, siirtynyt suoraan kesälomalle joten asian käsittelyssä olisi jälleen kolmen viikon tauko, jonka jälkeen palaisimme asiaan.

Kalle Aho palasi asiaan jälleen muutaman viikon jälkeen ja kertoi että Yleisradiossa ei vieläkään osata sanoa mitään. Kalle aikoi keskustella Sari Volasen kanssa vielä ensi viikolla, mutta nyt hän oli saanut Suomen Elokuvasäätiön Joona Louhivuorelta mielipiteen käsikirjoituksesta. Palaute alkoi näin.

”Luin siis Musta tienpinta kimaltelee käsikirjoituksen. Se on erittäin kiinnostava tapaus, ja mielestäni tästä voisi ehkä saada vahvankin jutun. Samalla siinä on myös asioita jotka tunnistan varsin ongelmallisiksi. Fiilis kokonaisuudesta on tosi ristiriitainen - vaikka olen alusta asti täysin tarinan vietävänä ja näen tekstin välittävän useitakin kiinnostavia teemoja (syyllisyys/syyttömyys, sattuma, jokaisen elämän merkitys, pelkuruus/sankaruus) lopputuloksena olo on hämmentynyt ja synkkä. Sama olo jäi muuten Gus van Santin Elephantista: en saa vastausta tai edes apua kysymykseen, mitä minun pitäisi ajatella näistä tämänkaltaisista tapauksista, joista on tulossa valitettavan yleisiä sekä Suomessa että muualla maailmassa. Ahdistaa. Tästä pitäisi mun mielestä jatkaa sillä lailla, että Jussi hakisi vielä toista, katsojan kannalta rakentavampaa tulokulmaa asiaan. Mikäli sellainen löytyy niin olen kiinnostunut kuulemaan siitä.”

Lisäksi Louhivuori oli ilmoittanut että mikäli Yleisradion tilanne ei pian selkene, on keksittävä vaihtoehtoinen ratkaisu rahoittaa elokuvia. Yksi mahdollisuus olisi ryhtyä rahoittamaan elokuvia ilman Yleisradion ennakko-ostoa. Käytännössä Suomen Elokuvasäätiö ja AVEK tuottaisivat elokuvia kahdestaan ilman Yleisradiota. Se kuitenkin tarkoittaisi että elokuvan levityskanavat olisivat suppeammat sillä televisiolevitys saattaisi jäädä pois ja elokuvia levitettäisiin suoraan festivaaleille. Oli Yleisradion kohtalo mikä tahansa, lyhytelokuvan levittäminen eli murroksen aikaa. YLE: n tilanne oli pakottanut keksimään uudenlaisia tapoja levittää lyhytelokuvaa ja tulevaisuudessa esimerkiksi internet saattaisi olla yhä vahvemmassa asemassa myös ammattimaisesti toteutetun elokuvan esittämisessä ja levittämisessä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti