Musta tie on mahdoton toteuttaa?

Muistan aikaisemmin miettineeni, minkä takia kukaan elokuvantekijä ei aikaisemmin ole tarttunut aiheeseen, jota omassa jutussani käsittelen. Ensimmäiset suurta huomiota herättäneet ammuskelu-massamurhat tapahtuivat kotimaassamme jo kymmenen vuotta sitten, joten ajatella että kukaan ei päättänyt tehdä suuresta yhteiskunnallisesta ilmiöstä elokuvaa.

Sain vastauksen Lapin Lisän järjestämässä työpajassa syyskuun lopussa Haaparannalla, kun Making Movies yhtiön tuottaja Kaarle Aho kertoi että tätä aihetta on aikaisemmin mietitty, mutta päädytty siihen että siitä olisi mahdotonta tehdä elokuvaa. Ongelmana oli se, että katsojan kannalta tyydyttävää vastausta siihen, miksi tällaista tapahtuu, ei ole olemassakaan. Suurin kysymys lienee, minkä takia joku päättää tarttua aseeseen ja surmata sattumanvaraisesti tai suunnitelmallisesti ihmisiä ympäriltään. Sellaisen ihmisen päähän on mahdotonta päästä, ymmärrys ei yksinkertaisesti riitä.

Omassa käsikirjoituksessani olin valinnut näkökulmani niin että en käsitellyt asioita ampujan näkökulmasta, vaan päähenkilöni olivat ihmisiä jotka sattumalta joutuivat läheltä seuraamaan ampumavälikohtausta ja kärsivät sen jälkeen tunnontuskia ja syyllisyyttä siitä, miten olivat tilanteessa toimineet. Production Housen Liisa Akimof luonnehti aihevalintaani kaksiteräiseksi miekaksi: toisaalta aihe oli hyvä, mutta toisaalta taas se voi johtaa katsojan frustraation valtaan kun kaikkia vastauksia ei ole tarjota. Siksi olisi ensiarvoisen tärkeää, että käsikirjoituksen hahmot ovat niin kiinnostavia, että katsoja voi unohtaa kysymyksen: miksi nämä ihmiset ammuttiin ja kuka sen teki?

Useammin kuin kerran olin ollut tilanteessa jossa päätin että käsikirjoitukseni on viimein valmis. Monet jotka käsikirjoitustani olivat lukeneet, olivat samaa mieltä. Jälleen löytyi kuitenkin uusi ongelma, jonka korjaaminen vaatisi jälleen täydellistä remonttia käsikirjoituksen rakenteen suhteen. Mietin kuinka tämä voi olla mahdollista? Kuinka voi olla mahdollista että käsikirjoituksesta kirjoitetaan niin monta versioita, mutta siitä huolimatta tuntuu että aina löytyy jotakin uutta ja toimivampaa. Epätavallista se ei kuitenkaan ole. On yleisessä tiedossa että käsikirjoituksia kehitellään vuosi tolkulla. JP Siili kirjoitti Black Out elokuvaansa 23 versiota, Pekko Pesonen puolestaan työskenteli Napapiirin Sankarit käsikirjoituksen kanssa neljä - viisi vuotta. Kuten Liisa Akimof sanoi: täydellistä käsikirjoitusta ei koskaan ole tehty. Olen tästä samaa mieltä. Joistakin sellainen toteamus voi tuntua ahdistavalta ja turhauttavalta. Mielestäni se on juuri käsikirjoittamisen taika, joka lumoaa ja inspiroi minut työskentelemään tai aloittamaan alusta kerta toisensa jälkeen. On kuitenkin pidettävä mielessä, että joskus on tehtävä päätös: käsikirjoitukseni on nyt valmis, muuten voi joutua ikuisesti ajelehtimaan omien ajatuksien ja parempien oivallusten keskelle.