”Elämme jännittävää aikaa. Muutaman päivän päästä kahdeksan valittua pohjoisten tarinain käsikirjoittajaa saa esitellä oman aikaansaannoksensa valtakunnallisille rahoittajille ja tuottajille.
Itse vapisen pelkästä ajatuksesta kuin syksyn viimeinen haavanlehti pelätessään kohmeiseen maahan putoamista.”
Tuohon tapaan aloitin blogini 2.11.10 eli kolme päivää ennen Lapin Lisän Tarinamarkkinoita. Edessä oli elämäni ensimmäinen pitchaus yksin, edellisen kerran olin ollut tilanteessa vuotta aiemmin tuottaja/ohjaajan kanssa. Esittelimme silloin pitkän elokuvan Kultaa suolta käsikirjoitusta, tukena myös tekemäni audiovisuaalinen materiaali.
Nyt päätin luottaa pelkkään käsikirjoitukseen, jota ehdin työstää kolmisen viikkoa paketointityöpajan palautteen jälkeen henkilökuvia syventäen ja ongelmakohtia selkiyttäen, sekä suulliseen esitykseen, meni sitten syteen tai saveen. Tuntui pelottavan kiehtovalta ottaa tuo riski, koska en voinut olla varma, olisivatko rahoittajat ja tuottajat ehtineet lukea kaikkia heille lähetettyjä käsikirjoituksia. Vielä matkalla tiivistin suunnitelmaani, jotta pitchaus pysyisi vaaditun seitsemän minuutin rajoissa ja valitsijaraadille jäisi tarvittava kolmen minuutin aika kysymyksiin.
Kun tilaisuus alkoi, luulin, että vuorot oli arvottu, mutta näin ei ollut tehty. Rohkeimmat olivat heti valmiita estradille. Yksi esittely nähtiin myös valkokankaalta, koska itse käsikirjoittaja oli ulkomailla. Kun aikataulu alkoi venyä teknisten laitteiden ongelmien vuoksi, ilahduin, etten ollut suunnitellut itselleni mitään teknistä apua. Se ei kuitenkaan poistanut kutkuttavaa jännitystä, joka jo pari viikkoa oli kiemurrellut vatsassani. Aika kiisi nopeasti ja jossakin vaiheessa alkoi jo tuntua, ehdimmekö käydä kaikki läpi suunnitellussa aikataulussa. Pääsin viidentenä ”remmiin”, jolloin jännityskäyräni oli jo hieman laskusuunnassa vapautuneen tunnelman vuoksi. Päätin satsata koko persoonani peliin ilman teennäisyyttä tai koketeeraamista.
Koska intiimi tarinani oli jo pari vuosikymmentä sitten vaatinut päästä ensimmäisen kerran paperille novellin muodossa, vieraantuminen alkusysäyksen antaneesta kokemuksesta oli riittävä, lähes täydellinen. Olin muuttanut viime metreillä kolme vuotta Lapin Lisän dramaturgisessa ohjauksessa kehitellyn käsikirjoitukseni Yksin järven yli nimeksi Iso tyttö. Se tuntui napakalta ja osuvalta sisältöön nähden ja viitoitti tekstin viimeistelyä ennen deadlinea. Olin näin ollen valmis esittelemään luovan mieleni tuotteen asiantuntijoille, rahoittajille ja tuottajille, jotta se joskus voisi yltää kenties tuotantoon asti.
Kun kävelin valitsijaraadin eteen, ajattelin aamulla pienestä kirjasta Viisauden tiellä lukemaani Ralph Waldo Emersonin mietettä: ”Tunnista päämääräsi joka askeleella.” Niinpä avasin suuni ja toteutin suunnitelmani: aloitin pitchauksen parilla säkeistöllä käsikirjoituksen sisältöön viittaavasta laulustani Tillin lillin pikkuista lasta. Esittelyni kesti juuri vaaditut seitsemän minuuttia, joten tunsin onnistuneeni ainakin siinä. Aikaa jäi siis raadin kysymyksille ja kommenteille, joihin yritin vastata parhaani mukaan. (jatkuu)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti