MUSTA ALKAA TUNTUA

Musta alkaa tuntua sitä jännittävämmältä, mitä lähemmäs Tarinamarkkinoiden tuotantotyöpaja ehtii. Vieläkö mister Murphy mahtaa pitää pihdeissään käsikirjoitustani? Onko tekstini päässyt "Yksin järven yli" eli perille, sen elinkaaren jatkumisen kannalta tärkeiden lukijoiden käsiin?

Miksi tällaista kyselen? Tuota…kun nämä operaattorit ja mokkulat, roskapostisihdit ja raja-alueen yllättävät verkkovierailut, jotka liittyvät nykyisiin viestinlennätysvälineisiin, eivät aina täytä niistä annettuja lupauksia tai ylittävät arvaamatta valtuutensa tehtävän suorituksessaan.. Kun viesti liitteineen lähtee, sitä ummistaa onnellisena ja luottavaisena silmänsä eikä ryntää heti perään kyselemään, no, tuliko perille. Varsinkin, kun posti ei lennä bumerangina omaan lootaan.

Mutta oppia ikä kaikki. Nyt tiedän, että on ruvettava kyselemään tärkeimpien postien perään viimeistään seuraavana päivänä, onko ”lapsi” tallessa. Miten niin? No siksi, kun Yksin järven yli hukkui useamman kerran tämän kuun aikana. Onneksi ei kuitenkaan ”meren mustiin laineisiin”, vaikka ”tuonen käki jossain kukkui” siihen malliin, että mister Murphy lakeineen pulpahti ajatusteni aallokossa pintaan. Miten Marie Curie aikoinaan sanoikaan: ”Elämä ei ole helppoa kenellekään. Entä sitten? Meidän pitää olla sinnikkäitä ja ennen kaikkea luottaa itseemme. Meidän täytyy uskoa, että meillä on jokin lahja ja sen toteuttamiseen on pyrittävä hinnalla millä hyvänsä.” Mitä hän noilla kolmella viimeisimmällä sanalla sitten tarkoittikaan? Uskoisin, että jotain myös siitä tekemisen ja yrittämisen palosta, mikä elokuvan tekijöillä on, meistä käsikirjoittajista asti.

On mahtavaa, että saamme Lapin Lisän puitteissa taas tarvittavaa palautetta ja lisäoppia käsikirjoitusten valmiiksi työstämiseen. Siispä pää pois pensaasta ja innolla tuottajien ja dramaturgien löylytykseen! Mutta millaiselle koetukselle nahka joutuu Cape Eastissa? Ehkä peräti nahkurin orsille? Perästä kuuluu, sanoi…