Musta tie tarinamarkkinoilla

Tarinamarkkinat olivat vihdoin lähestymässä. Paikalle oli tulossa Suomen elokuvasäätiöstä pitkien elokuvien tuotantoneuvoja Jukka Asikainen sekä lyhyt – ja dokumenttielokuvien tuotantoneuvoja Miia Haavisto. Yleisradiolta oli tulossa Uuden Kinon tuottaja Sari Volanen sekä Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskuksesta Pia Andell. Pitsaus – tilaisuus järjestettiin marraskuun alussa Arktikumin luentosalissa Rovaniemellä ja lisäkseni elokuvahankettaan oli tulossa esittelemään kahdeksan muuta käsikirjoittajaa/elokuvantekijää jotka aikoinaan olivat tulleet valituksi tarinaputkeen. Päivän kulku oli seuraavanlainen: aamulla alkoivat pitsaukset ja oma hankkeeni oli ensimmäisenä vuorossa. Ruokailun jälkeen saimme vielä tilaisuuden keskustella kahden kesken eri rahoitustahojen kanssa. Illalla olisi vielä vapaata ohjelmaa jossa yhdelle elokuvahankkeista myönnettäisiin Lapin Lisän 4 000 euron rahallinen tunnustus.

Tunnelma edellisenä iltana oli jännittynyt. Tiesin että huomenna koittaisi päivä, joka onnistuessaan saattaisi olla merkittävä käänne alkavalla urallani. Olin hermostunut, enkä saanut kunnolla nukuttua – mutta tiesin, että olin valmistautunut hyvin, joten tilanne sujuisi nyt omalla painollaan. Aamulla porukka oli kokoontumassa luentosaliin. Rahoittajat olivat tulleet jo hyvissä ajoin ja istuivat odottamassa salin edessä, lähellä pöytää missä pitsaus tapahtuisi. Tervehdin ensin muita ”lapinlisäläisiä”, jotka tuntuivat olevan vähintään yhtä hermostuneita kuin minäkin. Oli huojentavaa että lähes koko yleisö koostui muista pitsaajista ja tunsin heidät kaikki, joten heidän läsnäoloaan ei tarvinnut erikseen jännittää.

Menin salin eteen, laitoin elokuvaehdotukseni esille valkokankaalle ja aloitin kertomalla kuka olen ja mitä minulla oli tarjolla. Sen jälkeen jatkoin varsinaiseen esitykseeni. Kaikki sujui suunnitellusti ja parin minuutin jälkeen jännitys helpotti ja tilanne eteni painollaan. Aikaa oli kulunut yhdeksän ja puoli minuuttia kun lopetin esityksen ja oli kysymysten aika. Rahoittajat istuivat hiljaa, samoin yleisö. Sitten Jukka Asikainen vilkuili ympärilleen ja esitti yhden kysymyksen liittyen käsikirjoituksen sisältöön. Muotoilin vastauksen joka kuulosti järkevältä, mutta oli turhan selittelevä – se paljasti itselleni että käsikirjoitusta voi edelleen työstää. Muita kysymyksiä ei ollut, joten palasin istumaan yleisöön ja huokaisin helpotuksesta.

Ruokatunnilla kiihkeimmät elokuvantekijät kiiruhtivat samaan pöytään rahoittajien kanssa ja jatkoivat elokuvaesitystensä myymistä. Aloittelevalle elokuvantekijälle voi olla hyödyksi, jos osaa markkinoida itseään tehokkaasti oikeille ihmisille. Itsestäni ei kuitenkaan löydy yhtä aktiivista myyntimiestä, joten oli luotettava siihen että aiheeni olisi ollut riittävän kiinnostava eikä rahoittajat pääsisi unohtamaan sitä oikealta ja vasemmalta satelevien myyntivirtojen keskellä.

Henkilökohtaisissa keskusteluissa tapasin ensin Jukka Asikaisen, jonka kanssa puhuimme syvemmin käsikirjoituksen sisällöstä. Jukka myös mainitsi että minun kannattaisi laittaa käsikirjoitustukihakemus Suomen elokuvasäätiölle. Sari Volanen puolestaan mainitsi että pituutensa puolesta juttuni menisi Yleisradiossa Kotikatsomoon, jonne olisi erittäin kova kilpailu, mutta ehdotukseni saattaisi olla mahdollinen. Volanen oli kuitenkin väärä ihminen neuvomaan tai tekemään päätöksiä, sillä hän oli Uuden Kinon tuottaja ja Kotikatsomosta vastasi Leena Kemppi, joka nyt ei ollut paikalla tarinamarkkinoilla. Volanen myös muistutti että saisin unohtaa toiveet siitä että elokuvani tehtäisiin kovin pian, sillä minulla ei edes ollut tuotantoyhtiötä ja Yleisradion sisällä oli tällä hetkellä epävarma tilanne heidän budjetistaan, joka hidastutti tuotantopäätösten tekemistä. Tilaisuuden jälkeen keskustelimme muiden tekijöiden kanssa. Osa tuntui olevan melko alla päin, koska he kokivat oman aiheensa tulleen nuijituksi, toiset taas suhtautuivat melko kevyesti koska heille pelin henki oli tullut selväksi jo aikaisemmin. Myönteisiä rahoituspäätöksiä, jotka tehdään samalta istumalta heti tilaisuuden aikana, on turha odottaa. Niitä ei tapahdu edes elokuvissa.

Illalla järjestettiin vielä seurustelutilaisuus, missä oli tarjolla ruokaa ja juomaa. Rahoittajat olivat aikaisemmin päivällä tehneet päätökseen 4 000 euron rahapalkinnosta, jonka Lapin Lisä myöntäisi yhdelle tuotantokelpoisimmalle hankkeelle avustuksena. Jukka Asikainen esitteli rahoittajien tekemän päätöksen, jonka mukaan palkinto jaettaisiin kahtia, yhden dokumentin ja yhden fiktion kesken. Dokumenttielokuvista rahapalkinnon sai Arttu Niemisen, Henkinen Kuusamo, ja fiktiosta valittiin oma hankkeeni, Musta tienpinta kimaltelee. Olin päätöksestä hyvin iloinen, päivä oli ollut osaltani onnistunut ja saatoin mennä tyytyväisenä kotiin.