Sukelluksia äärimmäisiin kokemuksiin

Luin jokin aika sitten sukeltajista, joiden intohimona on etsiä äärimmäisiä kokemuksia tutkimalla Bahamasaarten vedenalaisia luonnonvoimien muovaamia luolastoja. Kirjoittaminen on oikeastaan samanlaista, etsimistä ja löytämistä mielen tuntemattomasta merestä, ajatusten aaltojen puhkomilta reiteiltä ja syvänteistä. Kun lähtee sukeltelemaan aiheeseensa, lyöttäytyy henkilöittensä seuraan ja ujuttautuu heidän sisimpiensä syövereihin, yllättyy tuon tuostakin.

- ”Ei sen nyt noin pitänyt ajatella ja sanoa, vaan…Miksi se nyt tuolla tavoin teki jne.” Mutta minkäs teet, henkilöillä on oma elämänsä, johon on puututtava myöhemmin, ehkä hyvinkin rankalla kädellä. Silti kirjoittaminen vapaasti ilman pidikkeitä on riemukasta, kuin etenemistä Liisan ihmemaassa. Liian tiukka kurinalaisuus vie kirjoittamisestakin löytämisen ilon.

Inarin Skabmagovat tarjosivat tammikuussa erilaisia äärimmäisiä kokemuksia. Pakkanen huiteli 30 asteen tienoilla. Majapaikan keittiössä valmistettiin äärimmäisen maukkaita aterioita. Palautekeskustelut olivat äärimmäisen kannustavia. Festivaaleilla sai tutustua äärimmäisen mielenkiintoisiin ihmisiin ja kuulla heidän kokemuksiaan elokuvan teosta. Äärimmäisen vähän jäi kuitenkin aikaa elokuvien katseluun parin päivän aikana. Sentään Katja Gauriloffin Huuto tuuleen oli mahdollisuus katsoa ja osallistua Skabmagovien, Lapin elokuvakomission ja Lapin Lisän järjestämään keskustelutilaisuuteen ohjaajan kanssa - ja sitten onneksi kotitelevisiosta Anja Aholan Suomi tuli Saamenmaahan, molemmat äärimmäisen mahtavia dokumentteja.

Myös paluumatka oli äärimmäinen kokemus. Ilma kuin elokuvissa. Satoi lunta ja alijäähtynyttä vettä. Autoa lappoi koko ajan vastaan, koko muu Suomi oli tulossa juuri silloin Saamenmaahan, oikein rekkalasteittain. Tien reunakeppejä ei erottanut enää ja vastaan tullut ajoneuvo pöläytti aina lunta päälle niin, että näkyväisyys meni poikki äärimmäisen tuskalliseksi aikaa. Mutta urhea "sompailijamme" ja projektipäällikkömme Saila päihitti äärimmäisen luonnonilmiön ja pääsimme lopulta turvallisesti koteihimme. Väsyneinä, mutta ah, niin äärimmäisen onnellisina. Monet kiitokset Sailalle kuin myös kanssajännittäjille, Leenalle ja Grettalle, yhteisestä äärimmäisestä kokemuksesta! Elämä on elokuvaa ihmeellisempi. Onneksi.