tiistai 15. helmikuuta 2011

Yksinäisen aivoriihi

Minulla on ollut onni elää aikana, jolloin puitiin vielä riihtä. Riihessä hakattiin viljaa riusoilla eli varstoilla, niin että jyvät irtosivat viljan korsista ja tähkistä. Puinti oli hikistä hommaa. Silloin ei puhuttu riihikuivasta rahasta vaan viljasta, joka oli ja on edelleenkin arvokasta. Ja aijai, miten makealta maistui lämmin rukiista leivottu uudisleipä lapsen suussa, kun voi sen päällä suli.

Eilen puin ladulla omaa, yksinäistä aivoriihtäni parinkymmenen asteen pakkasessa ja yritin koota jyvät paperille kynän lakkoilusta huolimatta. Kun joen mutkan takaa karjahtivat ladulle moottorikelkkailijat, putkahti mieleeni, minkä puun takana piileksivät lukijani? Milloin he karjahtelevat mahdollisia kommenttejaan? Vai onko heitä?

Puinti aivoriihessäni on kiivaimmillaan silloin, kun teen jotain sellaista, mitä olen tehnyt elämässäni jo niin monta kertaa, ettei siihen tarvitse tuhlata enää ajatuksiaan, esim. tiskaan, imuroin, pyöräilen tai hiihdän. Kesäkeleillä varstat alkavat hutkia täysillä kasvimaata kitkiessä ja marjoja tai sieniä kerätessä. Hyvin usein aivoriihen toimintapiikki yllättää suihkussa tai muussa paikassa, missä kuulen veden solinaa. Ideat ovat, harmillista kyllä, monesti luonteeltaan sellaisia, että niitä on vaikea yksin toteuttaa, joten ne tulevat ja mahdottomuudessaan myös menevät. Olisi hienoa löytää yhteistyökumppani, jonka kanssa voisi pohtia ” idisten” kehittelymahdollisuuksia ja kenties myös toteuttaa niitä.

Vajaa kuukausi on kulunut Lapin Lisän palautesessiosta. Elämä on vienyt minua päivästä toiseen kuin äiti lasta, jonka jalka ei tahdo ehtiä maata koskettaa. Oma taidenäyttely, esiintyminen, opiskelu ym. Muutaman trillerin olen ehtinyt tv:stä katsoa. Mutta nyt pitäisi ruveta heruttelemaan itseään käsikirjoituksen pariin. Iso tyttö odottaa ja toteutuakseen tarvitsee minua. Nöyrin mielin lähden taas uudelle löytöretkelle sen kanssa. Arktisista olosuhteista huolimatta (tai niiden takia). Mittarissa paukkaa 34 asteen pakkanen, joka on kuitenkin vain vajaa puolet Antarktiksella sijaitsevan Vostokin tutkimusaseman maailman kireimmästä pakkaslukemasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti