Musta tie: "Kehittelyhelvetissä" saattaa ahdistaa

Tarinamarkkinoilla elokuvaideaa myydessäni en olisi uskonut että tarinaa kehitellään sen jälkeen vielä näinkin rajusti. Olin ollut yhteydessä Yleisradioon, Suomen elokuvasäätiöön ja dramaturgiini. Tuottajia, näyttelijöitä, kavereitani ja opiskelijakollegoitani oli lukenut käsikirjoituksen ja sanonut siitä sanottavansa. Olin tilanteessa, mitä elokuva alalla nykyään kutsutaan kehittelyhelvetiksi. Palautetta ja näkemyksiä tulee niin paljon, että käsikirjoittaja on vaarassa sortua ylikirjoittamiseen. Olin tehnyt kovasti töitä käsikirjoituksen kanssa tiiviissä yhteistyössä Anjan kanssa, mutta kirjoittaminen ei tuntunut nyt luontevalta. Anja yritti tapansa mukaan olla kannustava, mutta rivien välistä saatoin lukea että käsikirjoitus ei välttämättä ole nyt menossa oikeaan suuntaan. Olin lukossa ja ahdistunut, mitkään ratkaisut eivät enää tuntuneet toistaan paremmilta ja epävarmuus valtasi mieleni.

Sitten Yleisradiosta tuli puhelu ja sain vastauksen yhteen polttavimmista kysymyksistä. Sari Volanen ja Leena Kemppi olivat muodostaneet yhteisen mielipiteen käsikirjoituksestani. Voisin unohtaa Kotikatsomon ”slotin” ja pidemmän muodon, elokuvasta pitäisi kirjoittaa lyhyempi 30 – minuutin versio. Kysyin Yleisradiosta nyt suoraan heidän kantaansa siihen, milloin elokuva olisi aikataulullisesti mahdollista toteuttaa. Vastaus oli yhtä suora. Tuotanto on vielä kaukana. Samaan aikaan media uutisoi Yleisradion heikosta tilanteesta, jonka mukaan YLE oli joutunut tekemään erillispäätöksiä osallistumisesta elokuvatuotantoihin. YLEn rahoituspäätökset olivat olleet jäissä, kun yhtiön omasta rahoituksesta ei ollut selvyyttä. Yleisradio ei ollut puoleen vuoteen voinut tehdä rahoituspäätöksiä normaaliin tapaan. Syy oli siinä, että koko yhtiön tulevaisuuden rahoituksen tasosta ei ollut vielä selvyyttä. Haaveet elokuvan kuvaamisesta syksyllä 2010 alkoivat näyttää yhä epävarmemmilta.

Seuraavana yönä en juuri nukkunut. Mieleni työskenteli käsikirjoituksen parissa. Mietin oliko Volasen ja Kempin ideoissa perää ja millainen tarinasta tulisi, jos sitä muokkaisi heidän ehdotustensa mukaan. Olinko tullut jo niin sokeaksi että en nähnyt kokonaisuutta ja sitä; oliko se toimiva? Ja mikä oli se tarina jonka oikeastaan halusin kertoa? Pääni oli ihan sekaisin. Olin nähnyt käsikirjoitukseni jo tuotantovalmiina, joten uusien radikaalienkin näkökulmien hyväksyminen tuntui aluksi vaikealta. Rahoittajia ja heidän näkemyksiään on kuitenkin kuunneltava, sillä ne ovat arvokkaita. Eivät he ole asemassaan sattumalta. Tekijän on kuitenkin huolehdittava, että kokonaisuus pysyy kasassa.

Istuessani aamukahvilla mietin edelleen käsikirjoitukseni sisältöä. Minulle nyt valkeni mitä Sari Volanen oli palautteellaan tarkoittanut. Tarinan kokonaisuus selkeni minulle. Näin käsikirjoituksen sisällön jälleen ulkopuolelta. Tämä oivallus tuntui virkistävältä ja vapautti energiaa. Päiväpostin mukana saapui piristysruiske. Suomen elokuvasäätiö oli myöntänyt minulle käsikirjoitus tuen. Myöntävä päätös vapautti myös energiaa kirjoittamiseen ja sain seuraavan version valmiiksi jo samana iltana.